maanantai 23. toukokuuta 2016

Piknikillä Mansesterissa

ina-1 ina-4 ina-3 ina-5 ina-2 ina-7 ina-9 ina-10 ina-15

Heippa hei! Ajattelin rustata pikaisen fiilistelypostauksen sillä aikaa kun Anni vetää luvallisia prinsessatirsoja (lue=jäätäviä iltapäikkäreitä) Rockyn kainalossa. Mulla on ollut viime aikoina enemmän töitä aikaisempaan verrattuna, joten oon suunnitellut mahdollisimman paljon kaikkea kivaa vapaapäiviksi. Tänään puksuttelin junalla Mansesteriin ja istahdin VR:n vihertäville penkeille yhden vanhemman rouvan viereen. Hetken siinä keskusteltaessa niitä näitä, tuli puheeksi matkustus- teeman kylkiäisenä mun serbitausta. Perään ilmoitin, että äiti on kuitenkin ilmajokinen ja itsekin kyseisessä kyläpahasessa asustelen. Seuraavaksi tämä Tuula-rouva kysyy, että olenko mä Ketosen sukua ja mainitsi het' perään mun mumman nimen - ja voi kuinka meidän molempien suut loksahti auki! Sehän veikkaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Tämä herttainen Tuula oli mumman vanha hyvä ystävä. Kipin kapin luuri käteen ja soitto mummalle hauskasta yhteensattumasta. Miten pieni maailma. Ja miten pienestä olis ollu kiinni, että olisin laittanut tapani mukaan musiikit korville ja pönöttänyt junassa hiiren hiljaa. Vielä viimeiseksi Tuula antoi mulle pienen suloisen peltirasian, mikä sisälsi maukkaita herkkupastilleja. Lopuksi heiluteltiin toisillemme ikkunasta kuin vanhat tutut! 

Ohikulkijat hymyili ja muakin hymyilytti. Mikä mainio maanantai. Mulla oli tunti luppoaikaa joten tapasin vielä ihanaa Erikaa nopeasti ennen Annin tuloa. Tämän päivän tulos: lämminhenkinen piknik, majesteettisen puun oksassa tasapainoittelu, terveelliset herkkueväät, hyvä musiikki, vielä parempi seura ja mikä iloinen jälleennäkemisen riemu. 

Sanomattakin selvää, nautitaan näistä ihanista keleistä ja kivoista ajoista ♥

- Ina

@Anni Korhonen

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Soveltuvuuskoetulokset

Pikkuisen yli 2 viikkoa sitten elettiin jännittäviä aikoja. Yritin jatkuvasti uskotella alitajunnalleni, että ''enää lepoa vain'' sekä ''tärkein työ on jo tehty''- mantraa. Syväsuuntautunut innostus päästä näyttämään viimeiset sitruunanmehut VAKAVA-kokeelle ja möyryävä jännitys vatsanpohjassa. Edellispäivän aktiivinen perässäjuokseminen 1,5 vuotiaan tahdissa piti ajatukset joten kuten aisoissa ja mielen kiireisenä (sekä kropan hikisenä). Illan yhteisrukoukset Pirkkalan houstaajieni kanssa, tapahtukoon niin kuin Herran tahto on - kaikessa ylipäätään, mutta erityisesti tulevaisuudennäkymien suhteen. Missähän on mun paikka ensi syksynä? Tuleeko minusta luokanopettaja? Missä kaupungissa tulen asumaan seuraavat vuoteni? Vai tuleeko musta jotain ihan muuta, mistä en ole uskaltanut tai osannut edes vielä haaveilla? Isojen kysymyksien äärellä. Ja tiedän, että en ole näiden kanssa ainut. 
Maanantaina lähdimme Samulin vapaiden alkaessa Tampereelle laatuaikaa viettämään. Yövyimme yhden yön Tampereen Holiday Clubin kylpylässä. Ihailtiin kauniin Näsijärven valokuvamaisia maisemia parvekkeen lisäksi myös iltakävelyn merkeissä. Päivällä käytiin kylpylän puolella polskimassa ja mä pääsin pitkästä aikaa hierontaan. Mulla on todella syvällä paikat jumissa tuolta niska-hartia-seudulta, joten pienen alkupyörryttämisen jälkeen hieronta tuntui todella rentouttavalta. Sudennälkäisinä syötiin hotellin ravintolassa maukkaat pizzat ja päiviteltiin sitä, kuinka toisen pizza näyttää lähestulkoon aina paremmalta kun oma. Päädyttiin siihen tulokseen, että se on täysin psykologinen juttu. Se mitä itsellä ei ole, houkuttelee ihmisluontoa toden teolla. Pizza elävänä esimerkkinä tästä arkipäivän havainnosta. 
Tampere on kaupunkina vienyt meidän molempien sydämen jo aikoja sitten. Tai mun sydämen vienyt jo todella kauan aikaa sitten. Tapparan lisäksi ainoastaan Tampereen hotelliaamupalalta saattaa saada mustamakkaraa puolukkahillon kera. Tiedättekö sen tunteen, kun on unelmoinut yhdessä parina jostain tietystä paikasta ja elämänmuutoksesta pitkään? 
Tänään aamulla sain lukea netistä soveltuvuuskoetulokset etsien omaa nimeä pitkästä nimilitaniasta pienen pienessä aamutäpinässä. Samalla kun Samuli tuhisi siinä mun vieressä, hengitystahdin salpaantuessa mietin vaan, että onko mun nimeä siellä ollenkaan. Ja olihan se. Sydän jätti varmaan lyönnin välistä. Ja kaupunkina oli 1. vaihtoehdon (Tampere luokanopettaja) sijasta 2. vaihtoehtoni eli (Rauma luokanopettaja).  Minä ja Rauma. Ensimmäisenä nanosekunnin helpotus, että onneksi se ei ollut se toinen R:llä alkava eli Rovaniemi (koska niin kaukana kotoa, vaikka olen paljon kehuja kyseisestä yliopistosta kuullut). 
Siinä samassa iski hirveä pommitus KOPin whatsapp-ryhmään ja kuinka ilolla sai lukea viestejä, miten äärettömän moni meistä sai soveltuvuuskoekutsun. Ihan älytöntä. Olin varmaan lievässä shokkitilassa ja jännitys alkoi purkautumaan ulos hiljalleen. Ensimmäisenä koin ehkä pientä pettymystä siitä, että ykköstoiveeni Tampereen OKL:stä jäi sivu suun. Aloin heti kuitenkin iloitsemaan siitä, että sain ylipäätään soveltuvuuskoekutsun ja koin valtavaa ylpeydentunnetta omasta taipaleestani. Läpi itkuisten juoksulenkkien, 2 lähiomaisen kuoleman ja hetkittäisten epävarmuustekijöiden kanssa painiminen teki tästä keväästä yhden elämäni vaikeimmista. Samalla se teki tästä keväästä yhden elämäni antoisimmista. Kaikki se työ ja puurtaminen tuotti tulosta, enkä ole koskaan elämässäni panostanut mihinkään kouluun liittyvään näin paljon kun tähän.
Soitin Tampereen yliopistoon ja sain selville, että multa vain ja ainoastaan naurettavat puuttui 0,5 pistettä Tampereen OKL:n soveltuvuuskoekutsusta. Mä nauroin. Ja se yliopistonainen naurahti ja pahoittelu puhelun toisen päässä myös, kuinka itkettävän pienestä se oli kiinni. Olin jo 2-3 tuntia elänyt siinä tunteessa, että Rauma on se mun tuleva opiskelupaikka jos on tullakseen. Samalla unohdin Tampereen mielestäni kokonaan, se ovi oli jo sulkeutunut multa kokonaan. Sain kuitenkin tietää, että mua odottaa Rauman lisäksi soveltuvuuskokeet Tampereen yliopiston varhaiskasvatukseen. WAUTSI! Nyt mulla on Rauman jälkeen yksi varavaihto ja mahdollinen takaportti avoinna. Vaikka mä ensisijaisesti luokanopettajaksi haluan, en todellakaan halua sulkea pois varhaiskasvatuksen porttia. Molemmista mulla on soveltuvuuskokeet kesäkuun alussa ja 1.7 saan tietää, pääsenkö kumpaankaan. Pitäkää kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että loistan edes jommissa kummissa soveltuvuuskokeissa! Tapahtukoon Jumalan tahto tässäkin asiassa, kun kerran Hänen viisaampaa johdatusta olen tähän opiskeluasiaan rukoillut. ♥ Uskon, että olemalla oma itseni soveltuvuuskokeissa riittää kyllä. Siunatuin ja levollisin mielin kohti tulevia haasteita. Kiitollisin mielin siitä, että saamme askeltaa turvallisesti Hänen kirkkautensa alla. 

- Ina