tiistai 10. tammikuuta 2017

Lukkoja ja mahdollisuuksia

Hei rakkaat lukijat. Oli kertakaikkisen ihanaa, mutta vaikeaa istuutua tähän tietokonepöydälle ja alkaa rustaamaan pitkän tauon jälkeen blogipostausta. 2017. Bloggaaminen ei ole hetkeen ollut minulle rutiininomaista, se on totta. En tahtoisi itseäni siitä soimata, sillä pidettyäni 2014-2015 vuoden pituisen blogitauon lupasin itselleni ottaa huomattavasti rennommin täällä blogimaailmassa. 
Vuosia on kulunut, minä olen muuttunut - ja sen myötä blogini. Vuoden takainen uskopostaukseni oli ehdottomasti henkilökohtaisin, voimaannuttavin ja pelottavin postaus jonka olen koskaan kirjoittanut. Olin siinä niin auki. Sen jälkeen sain olla todellisesti vapaa myös sosiaalisen median puolella, ilman piilottelua - tällä elämänhistorialla ilman häpeää. 
Säännöllisen postaustahdin harventuessa kynnys itsensä julkisesti likoon laittamisesta kasvaa samassa suhteessa. Inspiraation hetkenä tunnistan, että nyt olisi potentiaali kasvattaa sitä luovuuden kukkaa, mutta joskus jokin arkipäiväinenkin asia pidättelee. On niin väsy, ettei illalla jaksa antaa 100% itsestään johonkin tekstiin, eikä tahdo tehdä sitä myöskään puolivillaisesti. Ehkä tuttu tunne monelle meistä? 
Vaikka kuinka rakastan kirjoittamista, vaatii se tietynlaisen mielentilan. On eri asia päästää ajatuksenvirta valloilleen yksityisissä muistiinpanoissa kuin tuhansille ihmisille. Olen 2010 vuodesta asti kirjoittanut blogia ja mieleenpainuvimpia muistoja ovat juurikin ne hetket, kun olen saanut olla vuorovaikutuksellisessa yhteydessä teidän lukijoiden kanssa. Blogin myötä olen saanut teiltä valtavan määrän vertaistukea, nahkaa paksummaksi kasvattavia kommentteja niin hyvässä kuin vähän pahassakin (mutta enimmäkseen hyvässä♥) sekä etuoikeuden astua sisään myös teidän tarinoihin. Lukuisia yksityisiä yhteydenottoja, tuttuja lukijoita joista osan olen päässyt tapaamaan kasvokkain mitä erikoisimmissa yhteyksissä. Maailma on lopulta aika pieni. 
Mulla on vahva tunne siitä, että tää vuosi tulee olemaan rohkeuden ja muutoksen vuosi omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Älkää ymmärtäkö mua väärin, en ole näillä näkymin lähdössä itsetutkiskelumatkalle puoleksi vuodeksi Balille juomaan granaattiomenamehua. En välttämättä lue 3kk pääsykokeisiin taikka suunnittele juoksevani puolimaratonia 
(siinä oliskin muuten hyvä porkkana, aivan tosis).
Uskon vuoden 2017 kehittävän minua hengellisessä mielessä kohti niitä kasvun portaita, joista käsin minulla on lupa katsella Jumalan luomistyötä, ihmeellistä armoa ja rakkauta KAIKKIA hänen luotujaan kohtaan. ♥ Haluan astua rohkeasti siihen kutsuun, mihin Jumala on minut kipujen ja voittojen kautta asettanut. Niin nöyränä kuin vajavainen ihminen omassa syntisyydessään siihen kykenee. Älkää ymmärtäkö minua väärin, oon vaan niin innoissani tästä mahdollisuuksien maailmasta. Kuin pieni lapsi, enkä aio tätä sisältäni kumpuavaa iloa pienentää, vaikka mikä olisi!

''Minä opetan sinua'', sanoo Herra, ''minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.'' Psalmi 32:8
Haluttuja konkreettisia muutoksia edeltänee aina henkinen kypsyys. Hiljainen kasvuprosessi, joka on voinut ottaa hetkiä kärsiäkseen niissä sielujen syvimmissä saloissa. Piilossa muilta. Ehkä jaettuna muutamalle lähimmälle jos heillekään, kaiken ei kuulu olla lähtökohtaisesti julkista. Jokaisella meistä on asioita elämässä, jotka haluaa pitää henkilökohtaisina, niin sanotusti ''pyhinä''. Uskon, että omalla kohdallani viime vuodet ovat olleet suurinta henkistä kasvua ja olen tarvinnut siihen omaa yksityistä aikaa. Mikä on ihan luonnollista ja ymmärrettävää, jotenkin sen ääneen lausuminen ja ylös kirjaaminen tuntuu vain erityisen vapauttavalta.
''Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin, en millään murtunut ois
Sinä Herra minut murskasit, vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin, Mestarin kädessä ois'''  ♥
Jippu- Saviruukku
@Miisa Rotola-Pukkila

Haluan rohkaista teitä uskomaan siihen, että rikkinäinen ja ruhjottu saviruukku on ihan yhtä arvokas kun vähemmillä vammoilla selvinnyt vieruskaveri. Uskon, että meidän haavoissa piilee valtameren kokoinen voima, kun uskalletaan valjastaa se oikeaan käyttöön. Tätä edeltää tottakai se, että kipeitä asioita on uskaltanut käsitellä läpi - joskus siihen voi mennä vuosia, toisinaan se voi olla elämänpituinen tie. ''Eihän mustelmitta selviä sankaritkaan'' lauletaan Herzin ihanssa biisissä ''Voittajana maalissa''. Kyllä, me ihmiset olemme haavoittuvaisia, mutta meidän ei tarvitse elää pää painuksissa ajatellen, että kun on siinä ja siinä asiassa mokannu ja epäonnistunu, ei oo syytä enää nousta. Ei anneta häpeän riistää meiltä meidän oikeaa identiteettiä, joka kuiskaa korvaan että sä oot rakastettu.

Tän hymyn takana on paljon kiitollisuutta. Uskon siihen, että positiivinen asenne ja ajatukset lisäävät positiivisuuden voittokulkua sekä itsessä ja ympärillä olevissa muissa ihmisissä. Kun taas kielteinen epäonnistumisen asenne myrkyttää samalla voimalla. Mutta. En mäkään oo aina yhtä hymyä, etenkään läheisille joihin helposti purkaa ne pahimmat kiukut ja ärtymykset. Tulinen ja temperamenttinen luonne mahdollistaa kohdallani sen, että en ole pitkävihainen ja pääsen suhteellisen hyvin yli arjen kiukkupakotteista. Itseasiassa kun tarkemmin peilaa itseään, näkee vaan miten heikko, vaikee ja vajavainen tyyppi sitä välillä todellisuudessa on.. Etenkin tämmöisenä päivänä kun aviomies on saanut kaiken hormoni/väsymys- paskan niskaan ja siinä sit hetki sanailtiin. Onneksi on armo, ilman sitä olisi aika vähäiset mahdollisuudet selviytyä. 
Paljon on opittavaa vielä tämän elämän aikana. Luonteenlujuutta, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Löytää tasapaino herkkyyden voimavarasta. Mua inspiroi ihan mielettömästi uusien haasteiden vastaanottaminen. Ja haasteiksi miellän minimalistisen pienetkin heittäytymiset, joihin kätkeytyy näkymättömän maailman viisaus ja voima.

''Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.'' Room. 8:38-39

- Ina

tiistai 13. joulukuuta 2016

Äkkilähtö ulkomaille

 eikä ihan minne tahansa ulkomaille, vaan mun toiseen kotimaahan Serbiaan!!! ♥ Viimeisimmästä matkasta on kulunut 3,5 vuotta ja ikävä on kasvanut vuosien saatossa raastavan suureksi. Kesä 2013 tuo paljon muistoja mieleen, olinhan juuri täyttänyt 18 vuotta ja koko elämä tuntui olevan vasta edessä. 27.06.2013 klo 12.35 kävimme belgradelaisessa sairaalassa. jossa olin syntynyt tasan 18 vuotta sitten. Muistan kun soitin äidille samalla ja herkisteltiin tärkeän virstanpylvään saavuttamista niissä maisemissa, missä isäni odotti tiedon saapuvan hänen esikoistyttärensä syntymästä vasta ollessaan 23-vuotias.
 Olen niin ylpeä saadessani esittää kotikaupunkini kujat ja lapsuudenmaisemat aviomiehelleni Samulille.  Halkean jännityksestä! Tämä tulee olemaan hänen ensimmäinen matka Balkanilla ja Serbiassa ylipäätään - ja ennen kaikkea ensimmäinen kerta kun hän tapaa läheiset ihmiseni siellä. Sukulaiseni eivät päässeet kesällä 2015 häihimme, joten jälleennäkemisen riemu välillämme tulee olemaan varmasti käsinkosketeltava. Pikku-Ina on ehtinyt mennä naimisiin ja aikuistua jonkin verran siitä 18-vuotisesta. 
 Ainut asia mikä tulee varmasti konkretisoitumaan saavuttuamme isäni lapsuudenkotiin on isoisäni poissaolo. Hän menehtyi viime keväänä pitkän ja kivuliaan syövän uuvuttamana ja tälläkin hetkellä kyyneleet valuu silmäkulmiani pitkin kun tiedän, ettei hän ole siellä meitä lämpimästi halaamassa ja vastaanottamassa. Hän oli niin hyvä isä omalle isälleni, ei koskaan valittanut ja uskomattoman nöyrä kaikessa tekemisessään. Hän oli vuosikausia omaishoitajana puoliksi halvaantuneelle isoäidilleni ja sitä ennen vielä mummani isälle. Kaikelle on kuitenkin määräaikansa ja paikkansa tämän auringon alla, siteeraan tähän minulle hetki sitten rakkaaksi muodostunutta Raamatun paikkaa:
 ''Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika on rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.'' Saarn. 3:1-8
 ''Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee? Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä. Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.'' Saarn. 3:9-13
 ''Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin. Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, mitä ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.'' Saarn 3:14-15
 Mua koskettaa hirveesti mitä Saarnaajan kirjassa käydään läpi. Ei mitään uutta auringon alla. Siinä on kätkettynä jotain kaunista ja salaperäistä. ''Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla? Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti. Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas... ''Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.'' 
 Eilen illalla rukoilin muutamien ihmisten kanssa tän Serbian matkan onnistumisen puolesta ja näin hienosti Jumala järkkäsi, että työkuviot ja muut saatiin yhteensovitettua matkan onnistumiseksi. Mun sydän on kiitollisuudesta soikea enkä malta odottaa, että pääsen nostalgisoimaan synnyinseutujani uudella vireellä. Elämä on yllätyksiä täynnä, kiitos Jeesus!

- Ina

 @Kuvat/Liisa Uusmaa