sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Täytyy sietää sitä, että on ihan paska

*sisältää Junkyardin mainoslinkkejä
maastooikea2-1
maastooikea1-1
Maailman mukavimmat jalassa, linkki camo-housuin löytyy täältä
maastooikea6-1
keltahousut9-1
keltahousut20-1
Keltamustat raitahousut Junkyardilta löydät täältä
Kuvaaja: Miisa Rotola-Pukkila ja Rosanna Lyytinen/ Muokkaus: Minä
''Täytyy sietää sitä, että on ihan paska''

Tämän lausahduksen heitti ilmoille Hesarin uutispäällikkö Tuomas Peltomäki Ydinviesti18-tapahtumassa. Lause oli kirjattu valkoisella perusfontilla mustaa taustaa vasten. Ihmiset hymähtivät, osa porukasta remahti nauruun. Mietin sekunnin murto-osan sitä, oliko otsikon luonne tarkoituksella raflaava ilman todellista kytköstä puhuttuun aiheeseen, mutta ei. Lause osui suoraan kultasuoneen, sillä hyvin moni viestijäopiskelija tuntui tarttuvan tähän ''ydinviestiin'' niin Twitterissä kuin kasvokkaisissa keskustelutilanteissa. Mielestäni viestiin oli kytketty jotain sairaan siistiä, ajankohtaista ja puhuttelevaa. Peltomäki kertoi toimittajauransa nousu- ja laskusuhdanteista, onnistuneista ja epäonnistuneista projekteista ja unelmiensa alituisesta jahtaamisesta. Tärkeimpänä pointtina hän kertoi ihailleensa erästä amerikkalaista TV-juontajaa niin paljon, että alkoi ''matkimaan'' häntä ja perusti oman Uutiskattaus- nimisen ohjelman. 

Oli mielettömän virkistävää kuulla suorasukaista puhetta ammattilaistoimittajalta, joka hauskuttamisen roolin lisäksi antoi etäältä edes vähän sitä kuuluisaa ja kaivattua vertaistukea vielä työurastaan tohkeissaan haaveileville. Vertaistukea ja perspektiiviä, jota ilman ei tällainen fuksipallero pärjäisi akateemisessa yliopistomaailmassa, jossa todella joutuu sietämään omaa keskeneräisyyttään uusien haasteiden keskellä. Vaikka puheviestinnän opiskelu on pääpiirteittäin vastannut odotuksiani ja osin jopa ylittyneet, eivät luonnollisesti ihan kaikki peruskurssit makustele aistihermoja suloisuudellaan.
 On opittava hyväksymään oma keskeneräisyys tiedoissa, taidoissa ja monenlaisessa eri osaamisessa. Ihan turha pälyillä mitä muut tekee, ainakaan siinä mielessä, että epäterveellä tavalla vertailee itsensä uuvuksiin pyörien huonommuuden tunteessa läpi elämän.  

maastooikea4-1
Mielestäni paras tila oppimiselle on hedelmällinen ympäristö, aito motivaatio, toistot, rohkaisun ja rakentavan palautteen saaminen. Jos et vie koskaan tuotostasi muiden ihmisten näkyville tai edes yhden ihmisen ''tarkastettavaksi'', et voi koskaan kehittyä. Kehitys loppuu siihen, kun uskoo saavuttaneensa ja osaavansa jo kaiken. 
Omalla kohdalla konkreettisena esimerkkinä toimii oman YouTube-kanavan perustaminen viime keväällä. Vuosia pyöritin tätä visiota sisimmässäni, enkä meinannut päästä yhtään yli siitä ajatuksesta, että ''en oo tarpeeksi hyvä'' tai ''en oo tarpeeksi taitava tuottamaan sisältöä'', mikä jälkimmäinen onkin osaksi totta jos yhtään on perillä nykyvlogien kasvavasta visuaalisesta ilmeestä ja laadukkuudesta.

maastooikea3-1
''Jokainen oman alansa ammattilainen on tehnyt vähintään 10 000 tuntia töitä tai enemmän.''

Tutkimuksien mukaan yllä oleva väite pitää todella paikkansa. Tällöin sen saavuttamiseksi tarvitaan vähintään 3h/pv määrätietoista ja ohjattua työtä 10 vuoden ajan. Hurjaa, mutta inspiroivaa! Mitään ei saavuteta ilmaiseksi, ainakaan pitkällä tähtäimellä. Kaiken tän saavuttamiseen ja suorituksiin keskittyvän kulttuurin keskellä on hyvä kuitenkin muistaa armollisuus itseään kohtaan. On ok tavoitella suuria, mutta jos sen tekee terveyden vaarantamisen uhalla niin jotain on pielessä. Onko menestys meille itseisarvo? Mitkä ovat meille tärkeimmät arvot? Kantavatko nämä arvot läpi menestyksen ja suosion? Haluan tavoitella unelmiani pelottomasti, tulematta kuitenkaan syödyksi liiallisen itsekriitikin kidasta. Monesti pahimpia esteitä heittäytymiselle ollaan me itse. Jos me siedetään olevamme (välillä) ihan paskoja, ehkä me ei ahdistuttais niin nopeasti epärealistisessa täydellisyyden tavoittelussa? Missä vaiheessa täydellisyydestä ja virheettömyydestä tulikin realisoiva peili onnistuneelle ''uraminälle''? 

Haluan olla vapaasti kesken. 

- Ina 
PS. Missä asioissa sä koet keskeneräisyyttä?
maanantai 20. elokuuta 2018

Sun onnettomuus voi olla toisen ihmisen mahdollisuus

auringonkukkia-2
Kuvat ottanut ja editoinut: ihana Liisi Järveläinen
-
Balkanin roadtripiltä tullessani en voinut olla kiinnittämättä huomiota moottoritien varrella kukkivaan auringonkukkapeltoon. Pelto ylsi yli silmänkantamattoman. Sydämeen nousi voimakas mielikuva, että me ihmiset ollaan kuin noi auringonkukat. Miettikää jos me ihmisinä antauduttaisiin seisomaan yhteneväisenä rintamana tässä maailmanajassa. Viemässä rakkauden ilosanomaa eteenpäin sillä sydämen asenteella, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Jokaisella ihmisellä on erilaiset lähtökohdat, ympärillä jylläävät olosuhteet ja elämänkokemukset. Ne väistämättä muokkaavat meidän identiteettiä ja käyttäytymistä. Aina me ei ymmäretä toisiamme, eikä edes haluta ymmärtää. Joskus oman asian esilletuominen itsekkäistä syistä on tärkeintä ja unohdetaan kuunnella mitä toisella on kerrottavana. Jätetään joskus se kiire ja kännykkä, kohdataan ihminen ennakkoluulottomasti ja rakkaudellisesti. Eihän auringonkukkakaan kasva omasta voimasta, vaan valosta ja ravinteikkaasta maaperästä. Kylvetään sitä muutosta jonka halutaan ympärillämme näkyvän.
auringonkukkia-6
auringonkukkia-29
Nosta rohkeuden lyhty ja kiinnitä katseesi mahdollisuuksiin. Pysähdy näkemään, aistimaan ja kuulemaan. Havaitsetko tuulen tuivertavan kasvoillesi elävän aikakauden henkäyksen?
 -
Otatko haasteet ennakkoluulottomasti ja uskossa vastaan vai työnnätkö ne pois antamalla äänioikeuden pelolle ja epävarmuudelle? Mitä jos tänään uskaltaisitkin hyväksyä vajavaisuutesi ja väärin tehdyt tekosi, ymmärtäen että sä et ole virhe. Vaikka verisuonesi valuttaisivat kipua pisara pisaralta, tulee aika kun haavat ommellaan yhteen. Ja mikä on parasta, sun onnettomuus voi olla toisen ihmisen mahdollisuus. Kuvittele, että sun pieni elämä on kuin rikki mennyt saviruukku jonka savenvalaja on restauroinut uudeksi. Se ei ole ulkoisesti entisensä, mutta Mestari näki arvosi korvaamattomana juuri sillä hetkellä kun makasit tuhansina särjettyinä palasina Hänen työpöydällään. Nyt voit seistä pelottomana, tietäen että lyhtysi symbolisoi sisäisesti rohkeaa ja eteenpäin vievää elämää. 
auringonkukkia-26
auringonkukkia-19
Tänään on se hetki kun päätän kirjoittaa puhdasta ajatuksenvirtaa. Ilman liiallista itsesensuuria mieltä pakottavista kieliasuista, jotka välillä lähentelevät perfektionistista takiaispesäkettä. Haluan olla teksteissäni vapaa, rohkea ja ennakkoluuloton. Niin kuin tuo farkkutakkinen tyttö keskellä auringonkukkapeltoa. 
-
Tää kesä on ollut ihmeiden aikaa.
Syntymäpäivänäni, 27. kesäkuuta sain Serbian moottoritiellä elämääni muuttavan tiedon. Mut hyväksyttiin Tampereen yliopistoon lukemaan puheviestintää. 20 ihmistä otettiin sisään, monen sadan hakijakaartin joukosta. Mun on vaikea kuvailla sen hetkistä olotilaa. Tämä oli jo 4. kerta kun hain korkeakouluun ja toinen kerta kun hain puheviestintää. Yritin suojella itseäni pettymykseltä, keksiä mielen pakokeinoja miten selviytyä jos en pääsekään opiskelemaan alaa, josta niin kovasti olin unelmoinut. Muistan elävästi kuinka isäni parkkeerasi minihuoltsikan pihaan ja olin aivan shokissa. Välillä löydän itseni pohtimista, että tapahtuiko tää todella just mulle. Olin ehkä jo alitajuisesti ehtinyt sairaalla tavalla tottua ajatukseen, että kyllä ne ''muut'' pääsee kouluihin, mutta itsestäni en niin tiedä. Ehkä kaksi edellistä kertaa 4. ja 9. varasijoille jäämisestä muistuttivat mua tuoreesti siitä tunnekokemuksesta, kuinka siiinä tilanteessa pelkkä keskiverto ''melkein pääsit'' - lausahdus ei lohduta maaliviivan ulkopuolelle jäänyttä. Silti, ilman tätä vuosien prosessia en olisi se sama Ina mitä tänä päivänä. Videolla ''Usko Jumalaan auttoi mut yliopistoon'' raotan henkilökohtaisemmalla tasolla tästä prosessista, joten jos et oo kyseistä videota nähnyt niin suosittelen katsomaan. Ymmärrätte sen kautta ehkä kokonaiskuvaa paremmin. 
auringonkukkia-16
auringonkukkia
Me saadaan yhdessä aloittaa Samulin kanssa yliopisto-opinnot viikon päästä. Siunattu ja etuoikeutettu olo, että asutaan meidän lempikaupungissa Tampereella ja on olemassa visio seuraavalle viidelle vuodelle. Tekisi mieli pomppia ilosta ja jälleen kerran nipistää itseäni, että onko tää totta vai haaveunta? Samalla tiedostan, että kohta se arkirealismi koittaa. Paljon on uuden tiedon omaksumista. Uusi koulureppu ja kalenteri on hommattu, ihan kuin tuntisin 1. luokkalaisen, saparopäisen Inan jännityksen rinnassa opintaipaleen alussa vuonna 2002 Herralan koulun salista. Herkistää ajatella, kuinka paljon oon saanut kokea varjelusta pienen elämäni aikana. Yhtäkään tunnetilaa en ole käynyt läpi Jumalalta salassa. Yhtäkään kyyneltä en ole vuodattanut ilman Hänen valvovaa silmäänsä. Vaikka olisin räpiköinyt onnellisen oikotien toivossa päätien varrella olevaa piennarta pitkin, en joutunut eksyksiin. Olin Hänen silmäteränsä, vaikka en itse sitä vielä tiennyt. 
auringonkukkia-28
auringonkukkia-22
Tän kuplivan ja iloisen luonteen alle piiloutuu paljon herkkyyttä. Vaikka tyylini on aidosti hehkuttaa elämän pienistä ja suurista iloista ääneen, ei se poissulje sitä faktaa ettenkö minä myös surisi tai olisi kokenut vaikeita aikoja elämässäni. Päinvastoin. En aina itsekään osaa pysähtyä kuuntelemaan mitä mun sisäiselle minälle kuuluu, varsinkaan näennäisen kiireen keskellä. Oon tottunut elämässäni pärjäämään ja tsemppaamaan muita. Ylläpidän huomaamattani positiivarin luonnetta ja se luonnistuukin minulta ajattelematta. Maaret Kallion teksti reippaan tytön syndroomasta pysäytti mut. Kesällä mökillä ollessamme, luin itku kurkussa tekstin äidilleni. Hän totesi ymmärtäväiseen sävyyn, että taisin tunnistaa itseni tästä kuvauksesta. Äitinikin myönsi, että meidän nelilapsisesta perheestä mä oon se, josta on tarvinnut vähiten murehtia. Aina on se olettamus, että Ina pärjää, koska Ina vain on semmonen luonne. Tavallaan mä oonkin, mutta lopulta kukaan ihminen ei oo kaikissa tilanteissa 100% pärjäävä. Olen siskona ollut usein peloissani ja sydän syrjällään läheisteni puolesta. Otin enemmin läheisteni ongelmat jopa liian lähelle ja raskaasti, niin että ahdistuksissani lamaannuin sängyn pohjalle itkemään ja suremaan epäreilulta tuntuvaa elämää. Nykyään iloitsen suurenmoisesti siitä, että monessa asiassa ollaan menty eteenpäin ja lähipiirissäni on tapahtunut hurjan isoja muutoksia.
auringonkukkia-5
auringonkukkia-27
Otteita Maaret Kallion ''Reippaan tytön syndrooma''- tekstistä: 
-
''Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas, ettei hänestä tarvinnut lainkaan huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa ja hoiti omiensa lisäksi muidenkin vastuut. Tyttö oli pienestä pitäen topakka pakkaus, joka hoiti koulut, välipalat ja tunteet itseksensä, eikä turhaan vaivannut aikuisia. Kiltin tytön syndrooma on monelle tuttu, mutta reippaan tytön tarina tuntemattomampi. Tuntemattomampi siksi, koska reippaiden tiedetään pärjäävän ihan itsekseenkin. Ehkä pärjäävätkin, mutta jäävät samalla suuresti näkymättömiksi. Reippauden kerrosten alla sykkii usein myös kovasti yksinäinen sydän.''
auringonkukkia-31
auringonkukkia-23
”Reippaita tyttöjä pitää rakastaa tuplasti enemmän sen takia, että he saattavat unohtua, koska pärjäävät niin hyvin”, kiteytti näyttelijä Eija Ahvo Voi hyvin -lehdessä. Reippaita lapsia eivät usein ammattilaisetkaan tunnista, sillä he päästävät aikuisen helpolla olemalla oma-aloitteisia ja aktiivisia. Hinta vain on kova: vain itsenäinen ja pärjäävä puoli heistä tulee muiden silmissä tunnistetuksi. He eivät saa riittävästi hyvää ja hellää, apua ja turvaa, koska toimivat hyvin omillaankin. Mutta reipaskin kaipaa olla jonkun kainaloinen. Vaikka vastuunkantajan ja jaksajan rooli on usein tarjottu ja ominkin teoin vastaanotettu, on tärkeää saada tulla kohdatuksi myös heikkona, tarvitsevana ja jaksamattomana.''
auringonkukkia-3
auringonkukkia-32

''Läheisten olisi ymmärrettävä pintaa syvemmälle: kukaan ei ole niin reipas, ettei kaipaisi myötätuntoa, myönteistä palautetta ja rajallisuuden mahdollisuuksia. Vaikka reippaalla olisi kuinka vahva itsensä tukenaan, hänelläkin on ainainen kaipuu toisten ihmisten inhimilliseen lämpöön. Joskus kaikkein reippainta on tunnistaa oma jaksamattomuutensa. Ja joskus suurinta sydäntä osoittaa avun tarjoaminen juuri sille, joka sitä vähiten tuntuu kaipaavan.'' (Tähän päättyy sitaatit)

Me usein yli- tai aliarvioidaan ympärillämme olevia ihmisiä. Ajatellaan, kun toi näyttää somen perusteella elävän ''tuollaista'' elämää, on se mielikuva sun päässä yhtä kuin totuus tästä ihmisestä. Uskon, että yksi lääke tietämättömyyden ja väärintulkinnan kitkemiselle on todellisuudentajun palauttaminen somen fantasiakuplasta. Some ei ole itsessään hyvä tai paha, pikemminkin vika piilee meidän ihmisten tavassa käyttää sitä. Moni ihminen kokee konkreettista ahdistusta ja masennusta selatessaan sosiaalista mediaa. Näin voi käydä, jos antaa somen hallita sinua etkä sinä somea. Kuinka moni tunnustaa kokevansa kateutta plärätessä Instagramia? Mä ainakin nostan käpäläni ylös. Viime yönä mua ahdisti ja päätin, että ensimmäisenä kun nousen niin en jää selaamaan puhelinta sänkyyn. Olin monta tuntia ilman puhelinta ja keskityin aamupalan tekoon ja Samulin kanssa olemiseen. Somessa päämäärätön pyöriminen (lue: tuntitolkulla) ja oman elämänsä alituinen vertaaminen muiden ''paremmalta'' näyttäviin elämiin lisää epäkiitollisuutta roppakaupalla. Mä en halua suostua siihen. Epäterve vertailu on suoraan verrannollinen kiittämättömyyden ja riittämättömyyden tunteeseen. Sit me aletaan tekemään virhepäätelmiä muista ihmisistä ja lopulta nähdään vain tyhjä ulkokuori. Ettei oltais niin nopeita tuomitsemaan muita. Annetaan mahdollisuus ja myönnetään, että harvoin nähdään pintaa syvemmälle pelkkien valokuvien ja feedien perusteella. 
auringonkukkia-18

Tässä mä seison. Ilman Jumalan armoa hädin tuskin hengittäisin. Oon käynyt läpi erilaisia mielen alueen linnakkeita, nöyrtynyt ja polvistunut Kaikkivaltiaan Jumalan eteen heikkona syntisenä. Näin kun sanon tämän ääneen, tiedän että se saattaa hämmentää joitakin lukijoita. Tuskin kukaan meistä voi kuitenkaan kiistää sitä tosiasiaa, ette me ihmiset olemme erehtyväisiä emmekä aina onnistu tekemään hyviä tekoja itseä tai toisia kohtaan. Vääjäämätön syyllisyys voi kieroudellaan pyrkiä tekemään sydämeen valheen kotia, ellei siitä irtisanoudu ja kiinnitä katsetta iankaikkiseen. Iankaikkiseen rakkauteen, toivoon ja armoon. Sinulle se voi esiintyä jonain muuna, mutta mulle se ilmenee Jeesuksena. Mun maailma muuttui radikaalisti kun ymmärsin mistä armosta on kyse. Se on lahja, jota ei voi sanoilla ja teoilla koskaan ansaita. Armo = ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. 
 Jos maailmassa ei tunnettaisi armoa, mitä järkeä missään enää olisi? Armo luo ja synnyttää uutta. Armo pyyhkii vanhan, siirtää synnin idästä länteen, sinne missä sitä ei enää muistella. Armo uudistaa ja parantaa. Armo inspiroi. Armo kantaa läpi yli aikakausien. Armo antaa elämän.

''Sun onnettomuus voi olla toisen ihmisen mahdollisuus''
 -
''Voimme nähdä, että Jumalan valittujen historia on täynnä epäonnistumisia ja pettymyksiä. Ne eivät kuitenkaan ole olleet este Jumalalle siunata omiaan ja johdattaa heitä eteenpäin hänen hyvissä suunnitelmissaan. Herramme tapana ei siis ole hylätä ihmistä hänen epäonnistumisensa vuoksi. Jumala ei näet hylkää ihmistä epäonnistumisen tähden, vaan hän etsii keinoa kääntää epäonnistumisen voitoksi. Pahinkaan epäonnistuminen ei pilaa Jumalan suunnitelmaa, vaan hän löytää keinon korjata rikotun ja luoda uutta.''

- Ina

Mitä mä tällä kaikella tekstiryöpyllä haluan kertoa? En ehkä itsekään tiedä. Mutta sen tiedän, että jos tekstini onnistuvat antamaan toivoa edes yhdelle teistä - olen onnistunut. Mua ei lähtökohtaisesti haittaa se, että ihmiset ajattelevat eri tavalla uskonasioista kuin minä tai kyseenalaistavat sen. Se on normi, mistä lähdetään. Kirjoittamisessa palkitsevinta on, jos se saa herätettyä aikaan jotain tunteita. Mikä tahansa reaktio on parempi kuin neutraalina näyttäytyvä tyhjyys. Jos tää postaus herätti sussa jotain, niin jätä kommenttisi alas. Haluan kohdata just sut tänään.