torstai 25. elokuuta 2016

Arki uudessa kaupungissa


on lähtenyt rullaamaan paremmin kuin olisin voinut aavistaa!☻♥ N. 2,5 viikkoa sitten, ensimmäisen kämpässä nukutun yön jälkeen tuli stressinpurku/outousfiilis/itkusoitto mamille, mutta sen jälkeen on säästytty isoimmilta itkusteluilta. Siispä oon ottanut tän Tampereelle muuton hyvin aikuismaisesti, hahah. Lähikulmat ja järkevimmät oikoreitit keskustan kaduille on otettu haltuun. Kotirappu tuntuu turvalliselta, mutta 4. kerrokseen kipuaminen tuottaa soijaa viimeistään sen pahamaisen 3. kerroksen kohdalla. Se 1 kerros siinä välissä on äärimmäisen raskauttava, mutta senkin edestä palkitseva. Se tunne kun kotiovessa viimein lukee ''Lähteenmaa''.. :'D
Viime lauantai oli erityisen mukava, sillä silloin vietettiin ihanan Veeran tupaantuliaisia. Ja ilmoitan näin ens'alkuun, että olen peruuttamattomasti rakastunut Veeran kodin oivalliseen ja suloiseen sisustukseen. Jokaikiseen yksityiskohtaan siellä. Miten koti voikaan kertoa niin paljon ihmisestä? Toivon itsekin pääseväni joskus tuohon pisteeseen oman kotokultani kanssa. 
Muutama sana Veerasta: vilpitön, läsnäoleva ja rohkea nainen. Uskaltaa mennä kohti omia unelmia ja viipymättä kehuu ja nostaa muita ihmisiä. Ollaan muutamien viikkojen sisällä lähennytty tosi paljon. Tunsin Veeraa vähän jo etukäteen, mutta uskomatonta miten kivasti voi klikata niin luonnollisella tavalla, vaikka kauaa ei olla toistemme elämissä oltu. Suuri siunaus tämä nainen mulle. ♥
Leivoin Veeran tupareihin jauhelihapiirakan. Porukka onneksi tykkäsi ja kehui jopa maukkaaksi. Kaiken makoosan keskellä muutama suolapala tuoreesta piiraasta maistui myös tällekin neidille.
Suklaa-juustokakku. Taivaallista, niin niiin hyvää. 
Ja tätä mä tarkoitin, kun puhuin Veeran ihastuttavasta sisustuksesta.. So lovely ♥
Oon haalinut myös omaan asuntooni viherkasvia ja kukkia. On ollut ihana saada läheisiltä ja ystäviltä kukkia lahjaksi. 
Yhtenä iltana fillaroitiin Samulin kanssa keskustaan ja käytiin ylihinnoitellussa Pella's Cafessa Mäntylöiden ja Jose-serkun kanssa. Ester äännähteli linnun lailla ja herätti ohikulkevissa ihmisissä ihastusta. Aurinko paistoi ja pihalla istuessa iski ihan kuuma. 
Kaupungissa parasta on se, että ihmisiä on aina liikkeellä ja monimuotoista eloa ympärillä. 
Ensimmäistä kertaa Pikku 2:sen puiston ohitse kävellessäni ihmettelin, miksi ympäristössä parveili järkyttävä määrä ihmisiä.. No tietysti Pokemon GO! Vauvasta vaariin, kännykät kourassa ja pelille ominainen sormihipaisu naurettavalla tavalla bongattu. Mikä ilmiö.
Tohtori Tolosen lapsetushetki. Itehän en ryhtyis. 
Rakastan Tampereessa erityisesti myös näitä järviä ja koskia. Vaikka Tampere on sisämaakaupunki (ja kuulemma Pohjoismaiden suurin sellainen) ei täällä maisemat ja maastot lopu kesken. Silmälle riittää ruokaa ihan esteettisessä mielessä sekä sanan todellisessa merkityksessä.. Paikalliset, olisi kiva tietää mitkä on teidän ihanimmat lepopaikat täällä Tampereella? Ylipäätään kaikki ruoka- ja chillailumestavinkit otetaan vastaan lämpöisesti.
Nää mäkien määrät...  Meikämanne (Me, myself and I) en ole laisinkaan tottunut näihin ylämäkien määriin. Kun Pohojammaalta on kotoosin nii ei tarvi murehtia jotta pyöräilles tulis sen kummemmin hiki. Joka päivä tulee enemmän tai vähemmän arjen tohinoissa maan mainiota hyötyliikuntaa. Siitä mä pidän, vaikka usein on hiki kun kotiin pääsee 4 kerrokseen ilman hissiä.. P.S. Pyörän lukitsemiskulttuuri otettu haltuun. Jytky kettinki hommattu, millä saa rungosta pyörän kiinni pyörän oman lukon lisäksi.
Kävin moikkaamassa mun vanhaa koulukamua ja autokyydittäjää Eliasta hoodeilla kun hän ja hänen poikakamunsa olivat BlockFestien riennoissa mukana. Oli hauska hengailla hetken yhdessä ja nappasin tästä nelikosta unohtumattomia otoksia mitä kummallisimmissa kukkakokoonpanoissa. 
Tää vaimo pisti nakkisopat yks päivä tulille, mistä riitti iloa monelle päivää. ;-D Enemmän pitäisi saada rytmiä kotikokkaukseen. Uskon, että tässä syksyn hiipiessä alkaa perusruokien valmistaminen luonnistumaan sutjakkaammin näiden epäsäännöllisten kesämenojen jälkeen. 

Huomenna starttaan OnniBussilla kohti Helsinkiä, rakkaiden Rajalan likkojen työ viettämään ihanan rentouttavaa viikonloppua. ♥ Yhtenä ajatuksena olisi käydä kääntymässä Suomenlinnan puolella, tämä olisi kerta jos ensimmäinen.. Mutta let's see, miten säät ja fiilikset sallii. Nautin kyllä tästä Tampereen sijainnista suunnattomasti, sillä Etelä-Suomeen ja Pohjanmaalle on kumpaankin kohtuullinen junamatka. 

Oon muuten älyttömän kiitollinen siitä, että teitä lukijoita on siellä vielä niin mukavasti. Teidän viestit lämmittää mun sydäntä ihan erityisellä tavalla, enkä pidä niitä lainkaan itsestäänselvyytenä.

Nauttikaahan tulevasta viikonlopusta ja monilla pian alkavista arjen rytmiikoista. 

- Ina

torstai 18. elokuuta 2016

Uusi elämäntilanne

.. on sytyttänyt sisimmässäni ennennäkemättömän tulen. Roihun, minkä hehkua en halua pienentää. Ja sitä niin kaunista paloa ei ole asettanut meistä kukaan, ei kukaan kuolevainen. 
Heittäydyn rakkauden pomppulinnaan. Jotta uskallan, on perustalla vahva luottamus ettei muhun voi sattua, ainakaan kovin kovaa. Mahaa kutkuttaa ja vauhti tuntuu hurjalta, silti en halua himmata. 
Juon sitruunajääteetä ja ihmettelen pieniä asioita. Ohikiitävä hetki ei olekaan merkityksetön, sen voi tallentaa albumin lisäksi sydämeen. Ja kantaa parhaat muruset ja opit mukana, vaikka se Jansportin reppu vaihtuikin Adidakseen. 
Vanha vaihtuu uuteen, kuten kotelosta kuoriutuu toukka ja toukasta perhonen. Tällöin perhonen on käynyt luonnollisen kasvuprosessin, mutta hän olisi voinut yrittää lähteä lentoon liian aikaisin. Mustelmia, piilotettuja kyyneleitä ja ylpeyden nielemistä. Eihän sitä voi tietää ellei kokeile. 
Hän sai tulta siipien alleen ja tunsi olevansa kuolematon. Niinkin täytyi käydä, että todellinen voitto kävisi toteen. Oli oltava utelias ymmärtääkseen enemmän ja syvemmin. Hän joutui kohtaamaan kipupisteensä, epävarmuutensa ja menneisyytensä. Hän halaji sydämessään muutosta, entinen ei sieluaan enää ravinnut.
Rohkea tiikeri symbolisoi pikkuvarpaalla laavaan astumista. Lopuksi hän ymmärsi, että laava oli saanut omassa mielessä liian leveät mittasuhteet. 
Itsenäinen, mutta ei kova. Auttavainen, mutta ei omaa elämäänsä uhraava. Iloinen ja vähän väliä murheellinen. 
Hän opettelee laskemaan alas kasautavan kivitaakkansa. Välillä onnistuu ja välillä epäonnistuu pahasti. Oppii ja opettelee, oivaltaa ja ihmettelee, miten kevyeksi oloni onkaan tarkoitettu.
Hulluttelee kuin lapsi. Itkee ja kaipaa syliä kuin lapsi, eikä vielä tunnista, koska pitäisi olla tarpeeksi aikuinen. Mitä muut ja maailma ajattelee? 

Saanhan olla lapsi. Ja oikeastaan monessa asiassa minun kuuluisikin olla, ellei lapsi niin lapsenkaltainen.

On niin liekeissä sisälle syttyneestä tulesta, että haluaisi kaikkien ihmisten kokevan tuon samaisen roihun. Se roihu eläköön ikuisesti.

- Ina