tiistai 22. heinäkuuta 2014

Halataan kun tavataan

Tää tulee olemaan 781. blogiteksti, minkä tulen kirjoittamaan Ina's lifestyleen - mun omaan luomukseen, 4 vuotisen elämäntaipaleen ja nuoruuden kehtoon. Muistan vieläkin ne ensimmäiset kipristelevät tunteet, kun sain blogiin kehuja tuntemattomilta ja sain vastata yhtä suurella innolla takaisin. Muistan elävästi sen, kun kirjoitin 2010 vuonna Serbiassa kesälomalla ollessani onnellisuudesta ja kiitollisuudesta, kuunnellen samallla kyynel silmäkulmassa Ronan Keatingin balladia If tomorrow never comes. 14-vuotias tyttö, joka otti uhkarohkeasti napakorunsa vain vuotta aikaisemmin ja tunsi valtavaa halua kirjoittaa elämän arkiasioista, tunteista, ystävistä, rakkaudesta ja pohjanoteerauksena antanut omaperäisen huumorin kukan kukkia siihen tyyliin, että ''Shakiran ääni kuullostaa siltä kuin olisi nielaissut kamelin pallin''. Ton letkautuksen mä muistan aina. Olen saanut herättää tunteita, olen saanut piristää ja jopa parhaassa tapauksessa koskettaa ihmisiä hyisevässä talvipakkasessa otetuilla valokuvilla ja (Inamaisen) rönsyilevän tekstin avopulpahduksilla. 


Olen saanut puolelleni valtavan lukijakunnan, oppinut tunnistamaan vankat vakiolukijat jopa nimeltä sekä tutustunut uusiin ihmisiin, saanut kavereita ja jopa ystäviä. Olen tuntenut herkeämätöntä paloa mennäkseni ulos kuvaamaan idyllisemmät otokset kesäiseltä pihamaalta ja kirjoittanut kuin syvässä adrenaliinihurahduksessa blogitekstejä sydäntä painavista asioista, mietteistä ja omista kokemuksista. Olen itkenyt lukijoiden ystävällisyyttä, vilpittömyyttä ja heidän sanojensa kauneutta. Olen kokenut syvää vuorovaikutusta, kuin lauhken lampaan empatiakykyä ja puolustamista. Linkattuja biisejä, erillisiä sähköpostiviestejä, voi, on niin paljon ihanaa mitä muistella. Kokemuksista parhaita ovat olleet erilaiset reissut bloggaajakavereiden kanssa Helsingin yöelämässä johon sisältyi 3x kertaa grillille saman taksimatkan aikana, koska tuppasi tulemaan vaan niin makkaraperunoiden nälkä - tai kun meidän 6 hengen tyttöporukalla vietimme aikaa Turussa, Jyväskylässä ja viimeiseksi Helsingissä Blog Awardseissa kiertäen. Siinä sai kokea pienen pientä luksusta ja juhlahumua kerrakseen, mitä en olisi varmasti saanut kokea muuten 19-vuotiaana Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla. Lukemattomia yhteistöitä, Indiedays Inspiration- konseptiin kuulumista. Mieleenpainuvimmat yhteistyöt tälle maalaistytölle olivat ASUSin katumuotikuvakilpailu, mistä sain eniten ääniä ja olisin päässyt Helsinkiin muotikuvauksiin, mutta jouduin ne perumaan ulkomaan matkan takiani. Kuitenkin se kunnia siinä lukijoiden äänestyksessä 1. oli jo niin iso juttu itsestään, että ei se edes haitannut. Kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen New Yorkin matkan kilpailussa, vaikka arpaonni ei omalle osalleni heilahtanutkaan, olin jälleen ylpeä siitä, että mulla oli mahdollisuus pärjätä tuossa kisassa. Pääseminen mukaan I love me- messuille viralliseksi bloggaajaksi jota haastateltiin bloggaajapisteessä The Voicen vieressä ja se, että osa lukijoista tuli mua varta vasten sinne katsomaan ja suloisesti juttelemaan. Kuinka monet halaukset teidän kanssanne olen saanut vaihtaa. Kuinka monta hymyä ja ystävällistä kohtaamista. Sydämessä tuntuvia ylpeyden aiheita ja halu antaa vastavuoroisesti itseltäni jatkumona jotain lämmintä takaisin.


Viimeisestä yhteistyöstä saan kiittää Freddystorea, joilta sain nämä iki-ihanat tummanharmaat korkeavyötäröiset housut. Sain vielä yllätyksekseni khakin väriset, matalavyötäröiset Freddyt ja olen kyllä molemmista housutulokkaista tosi iloinen. Ihan kuin legginsseillä kävelisi. Takapuolelle on asennettu erityinen kaarevan muotoinen insertti, mikä on suunniteltu muotoilemaan luonnollisia muotoja! Eikä pelkoakaan mistään toppauksista, maailman mukavimmat ja kaiken lisäksi hyvännäköiset housut jaloissa. Pakko lyödä siis rasti ruutuun näin  [x] ja myöntää, että oon ihan täysin hurahtanut Freddyihin. ♥ Freddysuomen instagram sivuilla on kilpailu meneillään, missä voit voittaa itsellesi ja 2 kaverillesi ilmaiset Freddyhousut (arvo 239,70e) Käytä tägejä #Freddykisa & @freddysuomi ja tägää kaverisi joukkoon niin olet mukana skabassa. ;-) 

Tulen nyt luultavasti kirjoittamaan viimeistä postausta Ina's lifestylen kirjoihin. Tuntuu, että en usko tätä itsekään, sillä mun on vaikea sanoa ääneen Näkemiin - mun rakkaalle blogille, joka oli ennemmin mulle lähes puolielämää, näin kuvainnollisesti. Vähä niin kuin pieni sylivauva, jonka kasvupyrähdystä olen saanut katsoa vierestä äidin vaistoin. Kuten äidin ja vauvan välinen symbioosi, siihen asti kunnes vauva alkaa huomata, että hän onkin erillinen osa äitiä, oma yksilö, jolle tulee kehittymään oma temperamentti, persoona ja mielipiteet. Mä olen kasvanut siitä 14-vuotiaasta ''vauvasta'' 19-vuotiaaksi naisenaluksi, oppinut näkemään että kaiken sen pinnan alla lepää todellinen kauneus, oppinut kyseenalaistamaan, toistaiseksi nauramaan vielä yhtä kovaa kuin seiskaluokkalaisena. Huomannut, ettei se elämä olekaan niin helppoa ja että ne kipupisteet eivät välttämättä koskaan katoa ympäriltä hengitettävästä ilmasta, mutta jaksanut silti uskoa hyvään. Oppinut keskittymään ja nauttimaan enemmän tästä hetkestä, ilman kameraa, somevillitystä ja suodatinta. Myöntänyt itselleen, että joskus se vaikein päätös on ainut oikea. Kai sitä kutsutaan luopumisen tuskaksi.

Se onnenkyynelten määrä, kun sain tämän plakaatin omakseni. En voi koskaan tarpeeksi kiittää teitä lukijoita tästä. ♥ Oon niin tavattoman ylpeä tosta. 

Nimensä mukaisesti Ina's lifestyle on kertonut minun elämästäni, eikä rajoittuneesti vaan yhdestä elämän osa-alueesta tai harrastuksesta kuten leipomisesta tai liikunnasta. Vielä vähän nuorempana sitä käveli vaikka tulta päin, mutta enää en halua enkä uskalla antaa itsestäni sitä, mihin ennemmin pystyin. Tiedän, että yksi suurimmista syistä blogini menestykselle on ollut varmaankin se elämäniloisuuteni ja avoimuuteni, mutta tietynlainen julkisuus tuo pidemmän päälle aika paljon paineita. Haluan tehdä kaikki rakastamani asiat täysillä sydämestäni, mutta en ole pitkästä aikaa tuntenut sitä tunnetta kun on ollut aika istahtaa tuolille ja vääntää postausta. Kokeilin rauhallisempaa postaustahtia sen toivossa, että ehkä se inspiraatio ja palo tähän hommaan vielä löytyisi, mutta niin ei tapahtunut. Tajusin viimein, että blogini yritti sinnitellä pitkään samanlaisena ja palvella teitä lukijoita yhtä arvokkaasti vanhalla tutulla tyylillään, mutta se blogin sydän ei vaan pumpannut verta enää siihen. Vaikka kuinka yritti antaa tekohengitystä, uudelleen ja uudelleen, se ei vaan tuntunut samalta. 

En halua ylläpitää turhaan Ina's lifestyleä loputtomiin, jos en nää sille mitään tulevaisuutta. Haluan siirtää voimavarani ja energiani niihin asioihin, mitkä koen tässä elämäntilanteessa tärkeämmiksi. Kuten sanoin, mun bloggaustyyli on aina tähän asti ollut melko avoin, joten en osaa kirjottaa sillee ''puolittain'' lifestyle blogia, koska silloin se ei tuu suoraan mun sydämestä enkä pysty antaa persoonaani ulos haluamallani tavalla. Tuntuu, että olen silloin vankilassa. Haluan keskittyä vielä paremmin mun ihmissuhteisiin, kouluun ja töihin. Sekä ennen kaikkea omaan itseeni, haluan löytää itsestäni uusia puolia ja ottaa etäisyyttä blogimaailmaan. Jos joskus palaan, palaan sillä samalla sydämen sykkeellä kuten silloin alussakin. Sen mä lupaan.



Vaikka jäähyväiset on lähes poikkeuksetta surulliset, toivon, että muistatte mut tälläisenä Inana kuten tässä kuvassa. Hymyilevänä, ehkä hieman sekopäisenä leijonapäänä. Juna symboloi matkaa kohti jännittävää ja tulevaa, elämää missä on monta eri pysäkkiä - ja hyvä niin. Tarpeen tullen voi hypätä pois, mutta seuraavassa junamatkassani aion nähdä mahdollisimman monta eri kanssakulkijaa ja luonnonmaisemaa. En halua tyytyä siihen lähimpään pysäkkiin vaan matkustaa niin kauas kuin sielu sietää. Luottaa sydämen sanaan, sillä yleensä se ei puhu puppua. Halataan kun tavataan. ♥

Rakkaudella, Ina