keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kuulumiset 3,5kk jälkeen

Minä täällä.. todella pitkän ajan jälkeen.☻ Tai enhän mä oo lakannut olemasta tai elämästä tänä aikana, vaikka totaalista hiljaiseloa blogin puolella onkin ollut. Sanotaanko näin, että hepsankeikka-Inanen on ottanut henkistä voimistelua & spurttia pääsykokeisiin lukemisen muodossa tämän kevään aikana. Hurlumpsis, oonkohan mä edes kertonut blogin puolella mitä alaa aion hakea kevään yhteishaussa? Puheviestintää. Teoriakokeesta selvittiin sen verran hyvin, että olin muutama viikko sitten hakuprosessin 2.vaiheessa eli soveltuvuuskokeissa haastattelussa sekä pitämässä 5 minuutin puhetta tuomarikaartille. Ja wau vinde se fiilis, kun sain tietää että mun itsenäisen opiskelun päättelemä, rankka teoriapainotteinen ponnistelu tuotti tulosta ja sain mahdollisuuden päästä näyttämään persoonaani soveltuvuuksissa. Pompin kirjaimellisesti tasajalkaa ja kiitin Taivaan Iskää Hänen hyvyydestään. Riemu repesi soitellessa läheiset läpi, enkä muista nauroinko vai itkinkö onnesta. 

Lopulliset koulutulokset tulevat vasta kesäkuun lopussa, joten vielä joudun hetken elämään täydellisessä jännitysnäytelmässä tämän tiedon osalta. Tottakai pettymys tulee olemaan suuri, jos en koulupaikkaa saa tänä vuonna. Samalla tiedän, että asioiden on tapana järjestyä. Luotan siihen, että elämä kantaa ja Jumalan hyvä tahto saa tapahtua. Aina se ei ole helppoa, mutta minulla on rauha tämän asian puolesta.
Vaikka suurimmaksi osaksi kulunut kevät on sisältynyt armotonta lukemista (sekä töitä) ylä- ja alamäkineen, olen mä silti ihmisiä nähnyt ja nauttinut arjen pienistä iloista, kuten ystävien seurasta. Vappuna sain kutsun päästä leipomaan Miisan kanssa ihka ekaa kertaa omatekoisia vappudonitseja ja niistä tuli tottakai ihan naurettavan hyviä. Katso leikkisä vappuvideo tämän linkin alta. Tehtiin myös Liisan & Roosan kanssa ikimuistoinen reissu Petroskoihin (lue: Ilmajoelle) ja monen monet insidevitsit jäi tästä viikonlopusta käteen. Vaikka oltiin välillä iltaseltaan hiukan ylivirittyneessä tilassa, oli hauska nukkua ylämökissä kun sauna lämmitti selustaa. Käytiin myös Seinäjoen Illan järjestämässä ''Isä meidän''- tapahtumassa, joka tuli todella tarpeen. 
Tämän kesän aikana oon oppinut enemmän elämään hetkessä. On sanomattakin selvää, ettei järkevää kiintopistettä huomiseen ja tulevaisuuteen pidä unohtaa, mutta jos oikein mietitään niin ainut mitä meillä on - on tämä hetki. Oon fiilistellyt sadepäiviä, kun silloin oon voinu mennä naapurissa sijaitsevaan kirjastoon lainaamaan uudella kirjastokortilla mielenkiintoisia kirjoja. Nukahtaa salaa vahingossa päikkäreille päiväpeiton päälle ja herätä ystävän puhelinsoittoon. Miksi muuten se toinen osapuoli aina tunnistaa sun äänestä että oot nukkunu, vaikka kuinka yrität esittää reipasta ja skarppia langan toisessa päässä? :-D Mulle käyny noin monasti, hahah.
Maaliskuussa kävimme aktiomatkalla Albaniassa ja toukokuussa sanottiin heipat (mutta ei hyvästejä♥) raamattukoulun porukalle. Tuntuu, että vasta jälkikäteen hoksaa miten upea edeltävä vuosi onkaan ollut. Oon saanut aamut hyvin liikkeelle rohkaisevassa ilmapiirissä samalla kuunnellen ajatuksia herättäviä opetuksia. Oon oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja sitä kautta tutkiskelemaan enemmän oman sydämeni tilaa. En oo täydellinen ihminen, hyvin kaukana siitä. Joinakin päivinä tuntuu, että kelpaanko mä tällaisena vajavaisena ihmisenä edes Jumalalle. On ollut mieletöntä saada kokea niin suurta Jumalan rakkautta ja armoa tämän vuoden aikana. Jokainen vuoden päivä ei ole ollut aurinkoinen, mutta jokainen päivä on sisältänyt toivoa. On turvallista askeltaa johdatuksessa, vaikka välillä tää maailma koettaa huutaa täysin vastakkaista sanomaa sun päälle. Päivä uusi on kokonaisvaltaisen elämän opin aukeama. Toisena päivänä tapahtumaketjut eivät saa ymmärrystä mielen sopukoissa, kun taas huomispäivänä tarina näyttäytyykin vähän kokonaisempana. 
Oon ihastellut kesäistä Tamperetta sydän sulana, syönyt Fazerin herkullista aamupalaa hyvässä seurassa pitkään ja hartaasti, ollut ystävän ylppäreissä ihanassa pohojalaismiljöössä, viettänyt tärkeitä hetkiä kummilasten kanssa ja valvonut auringonnousuun asti. ♥
Toivottavasti teitä on vielä siellä. Kirjoita ''hepsala'' tai kommentoi jotain mitä mielessäsi liikkuu, olisi todella kiva kuulla teidän kuulumisistanne!☻ Rehellisesti sanottuna mulla on ollut blogia melko ikävä. Oon nostattanut kirjoittamisen kynnystä ja samalla mielen alueella omat vaatimustasot ovat liitäneet kohtuuttoman korkealle. Ehkä parasta mitä tässä välissä oon sisäistänyt on se, että teen vain ja ainoastaan asioita jotka tuntuu musta oikeilta. Tarkoitan tällä sitä, että en halua kirjoittaa väkisin blogia ja yrittää pysyä ilman vilpitöntä sydäntä blogimaailman kovassa kelkassa mukana. Toivon, että pienet ajatukseni voisivat ilahduttaa tai koskettaa teitä - herättää ylipäätään jotain tunteita. Mä kasvan koko ajan ja samalla tää blogi mun mukana. Ja haluan pitää teidät matkassa mukana, toivottavasti ootte vielä osana tätä, mikä sai alkunsa yli 7 vuotta sitten 14-vuotiaan nuoren tytön sydämessä. 

- Ina

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ajatuksia sydämeltä

 Mitä mulle ihan oikeasti kuuluu? Kerrataanpas viime kuukauden saldo.
 Minusta tuli tuplatäti maailman suloisimmalle tyttövauvalle. Hänellä on äitinsä kaltaiset, bambimaiset mantelisilmät sekä pitkät pianistin sormet. Suuri etuoikeus ja ylpeys omata niinkin arvokas titteli, kuin tädin titteli. Tänäänkin sain pitää sylissä pientä tuhisevaa nyyttiä ja hassutella 2,5v kikkarapään kanssa. Oltiin äidin kanssa vaunulenkillä ja ainakin Pirkkalassa aurinko paistoi valtoimenaan. 
Viime kuussa varmistui, että lähden tämän kuun lopussa aktiomatkalle Albaniaan, Tiranaan. Oon ihan huisin innoissani tästä mahdollisuudesta. Ollaan kerätty varoja tätä lyhyttä lähetysmatkaa varten kuluneen lukuvuoden aikana mm. kahvituksia järjestämällä. Onko teillä kenelläkään kokemuksia Albaniasta? Jos on, äkkiä kertomaan meikämandoliinillekin niistä lisää ja nopiaa! ;-D
Syksyllä mulle siunaantui työpaikka Glitteristä ja näin toistaiseksi vielä ujon, orastavan kevään alla päätin pukeutua sunnuntaina 2014 Rhodoksen reissulta ostettuihin pinkkeihin pöksyihin. Mulla on ihan hirmu inspiroiva työporukka, sekä oon saanut oppia myyntityöstä valtavasti uutta käytännön näkövinkkeliä. Toki jokaisessa työssä on aluksi omat oppimisen pyörteensä, eikä se tapahdu päivässä vaan se on osa pitkälinjaisempaa prosessia. Onneksi sinnikkyys, avoimuus ja oma tahtotila opetella ja oppia lisää itseään paremmilta auttavat kehittymään. Lähes poikkeuksetta aina, pyöräilen hymyssä suin töihin. Välillä on päiviä, kun stressaa kaikki etukäteen ja on huonosti nukutut yöunet taustalla, mutta onni on oivaltaa positiivisen asenteen voima ja merkitys vaikeinakin arjen päivinä. 
Oon paljon miettinyt mun ajankäyttöä ja suhdetta sosiaaliseen mediaan. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyvät hiljentymään somepaastoon ja jättäytymään siitä valtavasta informaatiotulvasta edes hetkeksi ulkopuolelle. Viime viikolla poistin toistaiseksi Facebookin ja Snapchatin sovellukset, sillä halusin ottaa pesäeroa niin turhauttavalta tuntuvaan uutishölynpölyn selailuun, statusmerkintöihin ja snäpin päivittämiseen. Toki instagramista löytyy samankaltainen My Story- päivitysmuoto, mutta huomaan jo oloni (sekä puhelimen muistini) keventyneen roimasti viime päivien aikana. Haluan entistä enemmän täyttää mun arvokasta aikaani niillä asioilla, jotka oikeasti merkitsee. Oon aina ollut innokas uutistenlukija, mutta välillä tuntuu että kaiken maailman Iltalehdet sun muu asenteellinen ja harhaanjohtava klikkiotsikointi on niin kaukana siitä laadukkaasta journalismista, mitä mielellään lukisi. Eikö meidän joskus kannata rikkoa ne ärsyttävät tavat ja viilata kaikki kokonaan uusiksi? Jos ei, niin edes parannella ja kyseenalaistaa. 
Oon kipuillut läheisteni tunnetuskaa siihen pisteeseen asti, että heidän omansa on vaivihkaa siirtynyt minun omakseni. Näin vertauskuvallisesti, mutta tässä piilee jotain hyvin oivaltavaa, ihmiseloa nakertavan totuudellisesti kuvaavaa. Olen ylpeä itsestäni, että olen kehittynyt ja opetellut päästämään irti asioista, mihin en kykene vaikuttamaan. Kukaan ei voi silti koskaan viedä minulta pois sitä herkkyyttä, minkä koen myös suurena lahjana, vaikka se ei aina ihan siltä tunnu. Eilen helpotti ihan hirveesti saada itkeä oikein puhdistavaa itkua kun rukoiltiin pienellä porukalla. Hetken oli mieli tosi maassa, mutta onneksi Jumala tietää meidän haavat ja Hänellä on oma aikataulunsa meidän elämäämme varten. Haluan muistuttaa, että jokaisen meidän elämässä tapahtuu isoja ja pieniä särähdyksiä. On helppo langeta siihen toivottoman ansaan, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sulla itsellä. Lainaan tähän pastori Pekka Perhon viisaasti summattuja ajatuksia vielä loppuun: 

''Yksi iso syy yhteiskunnassa vallitsevaan sisäiseen ahdistukseen on, että vertaamme meidän huonoja hetkiä toisten kohokohtiin. Vertailu tappaa. Älä keskity liikaa siihen miten muilla menee. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.'' 


''Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. '' JES. 41:10

- Ina