tiistai 19. heinäkuuta 2016

Elämäni taitekohdassa

jee

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ihan ajatuksenvirtaa tänne blogiin, sillä en muista koska viimeksi olisin antautuneesti kirjoittanut kuulumisia tänne. En ainakaan kovin säännöllisesti. En ole jokseenkaan pystynyt pitämään kiinni rutiininomaisesta bloggaamisesta. Ehkä mä olen niin kovin tottunut harvalukuisiin postauksiin ja melko epäbloggaajamaiseen elämäntyyliin, että en edes enää keksi potentiaalisia postausaiheita. Bloggaaminen on alkanut tuntumaan hiukan kankealta ja epäluonnolliselta ehkä juurikin sen epäsäännöllisyyden takia. Elämässäni on tapahtunut monenmoista murrosta. Toiseen kaupunkiin muutto, se tietää Pohjanmaan kehdosta ulos kasvamista. Vaikka elämänmuutos olisi positiivinen ja odotettu - muutos kuin muutos - se on yhtä lailla stressaava. Samalla yksi suurimmista unelmista on todella toteutumassa, mitä pieni ihmismieli ei pysty vielä ollenkaan sisäistämään. 

blogi2

Nyt seison elämäni taitekohdassa.

Ja ensimmäistä kertaa elämässä, en tiedä mitä tuun tekemään ensi vuoden ajan. Halkean jännityksestä! Aika ajoin olen ajatuksesta hyvin tohkeissani, kun taas toisena (heikkona) hetkenä itken epävarmaa tulevaisuuttani. Suurimmaksi osaksi olen fiilistellyt sitä, kuinka tämä saattaa olla mitä ihaninta luovuuden aikaa minulle. Todellista itsetutkiskelua. Uskon, että saan kulkea Jumalan johdattamaa tietä turvallisin mielin, mutta ihmismieli tuppaa välillä sorkkimaan liikaa näitä itsepintaisia sekä lyhytnäköisiä ''mutta kun MÄ haluan''- ajatuksia verkkokalvolle. Saan kasvaa Jumalan tuntemisessa päivä päivältä enemmän ja välillä se on kaikkea muuta kuin helppoa. Ehkä meillä monilla on pinttyneitä ajatusmalleja esimerkiksi siitä, että on onnistuneempi nuori yhteiskunnan, sukulaisten tai ex-luokkakavereiden silmissä, jos pääsee yliopistoon opiskelemaan ja se on sit siinä. Osataanko me edes kyseenalaistaa niitä? Kenen ääni se on? Kuka sanoo, että 21-vuotiaana pitää opiskella korkeakoulussa tai viettää ''välivuotensa'' maailman toisella puolella reppureissaillen? Kuka sanoo, että mun pitäisi mahtua siihen idyllisen ihanteelliseen muottiin? Sä kuljet sun omaa ainutlaatuista polkua. Ehkä siinä matkan varrella pistäydyt muutamalla oikopolulla, missä kohtaat ihmisiä ja niillä kohtaamisilla on elämääkin suurempi merkitys. Ehkä löydät kadonneen intohimon salaiseen unelmaasi tai rohkenet elämään todeksi sun tavoitteita? 

Joupiska

Mitä jos sä tai mä oltais vaan viipelletty elämää eteenpäin tukka putkella, kyseenalaistamatta itseltämme että miksi tätä teen?

Ei mikään oo mutkatonta. Mutta siitä mä oon ainakin varma omalla kohdallani, että Tampereelle muutto tulee olemaan käänteentekevä taitekohta meidän elämässä. Jollain ihmeellisellä tavalla. Tätä mä oon ehkä koko tähän astisen elämän odottanut. Katsotaan vuoden päästä, että mitäs sitä on puuhasteltu ja mistä virheistä taas opittu. Mahtavaa elämänmatkailua. Onneksi ei tarvitse meistä kenenkään yksin taivaltaa. Vois tulla aika orpo olo, ainakin itelle. Hänen armossa on hyvä elää, epätietoisimmatkin murrosvaiheet ja kauneimmat elon hetket.

blogi4

- Ina

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Muutto ja muutoksen tuulet

blogg12
blogg9
blogg7
blogg5
blogg4
blogg8
blogg14
blogg15
blogg3
blogg13

Istun sohvalla pehmeään vilttiin kietoutuneena ja mietin mun tulevaisuutta. Uusi elämän sivu on kääntymässä. Viime sunnuntaina me allekirjoitettiin Samulin kanssa vuokrasopimus meidän uuteen Tampereen asuntoon.♥ Pääsin käymään yksin asuntonäytössä ja asunnon omistaja antoi aiemmin puhelimessa jo vihiä siitä, että oltaisiin heidän potentiaalisimmat vuokralaisehdokkaat. Ei uskallettu vielä juhlia tulevasta kämpästä ennen virallisia papereita, mutta siinä vaiheessa kun puheet ja käytäntö löivät yks yhteen niin olo oli kertakaikkisen epätodellinen. Kävelin innoissani Tampereen kadunkulmia ja kuvittelin etukäteen jo mun ja Samulin lähikaupassa käynnit, pyöräreissut ja kaupunkitunnelmoinnit. Me kaksi, Ilmajoen lukiossa tavannutta, muutetaan sievästä lintukodosta pois kohti unelmien kaupunkia. Niin kauan kun mä muistan, oon haaveillu Tampereelle muutosta. En päässyt Rauman OKL:n ja toisaalta se oli suuri helpotus. Ajatus siitä, että joutuisimme yhden lukuvuoden asua eri paikkakunnilla viilsi mun sydäntä. Ei siksi, etteikö oltaisi kestetty se yksi lukuvuosi ilman saman katon alla asumista. Jotenkin koin vahvana vääryytenä mielikuvan siitä, että meidän pitäisi aloittaa merkitykselliset muutokset elämässä ilman toisen autenttista läsnäoloa. Samuli on samalla mun paras kaveri ja aviomies, meillä on paljon yhteisiä ystäviä ja ollaan molemmat tosi seurallisia tyyppejä. Jokapäiväisen arjen jakaminen kaikkine iloineen ja vaikeuksineen on kasvattanut mahdottoman paljon. Tottakai mä olen iloinen siitä, että nyt meillä starttaa konkreettisesti ihan uusi elämänjakso uudessa kaupungissa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! 

Mä en usko sattumiin ollenkaan. Uskon, että elämässä kaikella on tarkoituksensa ja määräaikansa. Siksi luotan, että Jumala on johdattanut meidät Tampereelle ihan syystä. Sitä en vielä tiedä, että mihin meitä viedään mutta innolla ja uteliaisuudella odotan mitä kaikkea meille on varattuna. Pikkuserkkuni ja isoisäni poismenot muistuttivat minua elämän arvokkuudesta, siitä että mikään ei ole pysyvää vaan kaikki on meillä lainassa. Olen tehnyt paljon töitä opiskelujen eteen ja vaikka koulupaikkaa ei siunaantuisi, en ole yhtään huonompi tai sen epäonnistuneempi ihmisenä. Haluan uudelleenrakentaa identiteettini siihen totuuteen, mihin uskon Jumalan asettaneen jokaiselle meistä. Meidän arvo ei ole kiinni muista ihmisistä, ulkopuolisista statuksista tai ympärillä alati vaihtuvista olosuhteista. Arvo mittaamaton, sitä kukaan ei voi meiltä riistää pois.

For we trust in our God
And through His unfailing love We will not be shaken, We will not be shaken, We will not be shaken

For in the hour of our darkest day We will not tremble, we won't be afraid Hope is rising like the light of dawn Our God is for us He has overcome
- Bethel Music - We will not be shaken

- Ina

P.S. Tällä hetkellä olen 5. varasijalla Tampereen yliopiston varhaiskasvatukseen. Peukut pystyyn ja kädet ristiin, että mulle aukeaisi paikka sieltä. ♥