keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Suuri Interrail- videokooste


Tasan 3 kuukautta sitten lähdimme reilu 3 viikoksi 2 espoolaisen + 1 Etelä-Pohjalaasen flikan vahvistuksella valloittamaan Etelä-Euroopan kuumimpia kohteita - matkustusmuotona interreilaus. Uskon, että tämä video antaa teille meidän matkasta enemmän todentuntuista osviittaa kuin mitkään ylistyssanat aakkosista käsin. Antakaa videon viedä mennessään, älkääkä hämääntykö sen pituudesta.. ;-)

Olen pyrkinyt tuomaan videossa esille aitoja tuntemuksia, juurikin sitä oikeaa kaunistelematonta reppureissaajan arkipäivää. Väsähtäneitä lookkeja, turvonneita jäseniä, laittoman huonoja vitsejä ja niin edes päin. Toivon, että video kuvastaa hyvää seikkailumieltä ja parhaimmassa tapauksessa nostattaa reissukuumeen ihan uusiin sfääreihin. Voisin suositella interreilausta lähes kaikille, jotka omaavat joustavan ja hyvän asenteen alati vaihtuville uusille tilanteille, muutoksille ja rohkeuden tutustua ennakkoluulottomasti uusiin paikkoihin ja ihmisiini, tietysti maalaisjärkeä käyttäen. Mahtavaa, että sain kokea tämän elämyksellisen reilin näiden kahden ihanan ystävän kanssa; Nean ja Riinan. ♥ I love you girls.


Ja hei, olkaahan armollisia videossa esiintyville läpändeerauksille ja rähjääntyneelle ulkomuodolle. Jos odotitte reilaukselta pelkkää We Love It- sivuston freshiä ''ruskettuneet kanankoivet altaalla''- söpöstelyä, GHD-raudan korkkiruuvikiharoita ja korkokenkiä, menitte metsään kauas ja pahasti.

- Ina

P.S. Eilen iltana lisäämäni postaus katosi kuin tuhka tuuleen.. Joten mun täytyy kirjoittaa se uusiksi ja julkaista se tässä lähipäivinä. Nyt kun suurin kiukku ja hermo on tasaantunut.. 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Fiiliksiä syksystä ja sisustuksesta

Syksy on virallisesti ollut keskuudessamme jo melkein kuukauden verran. Tänään viimeksi havahduin ulos mentäessäni, että ai miten mukava on kun ulkona on raikas ilma ja ympärillä leijuu utuinen viima. Vähän niin kuin jotain suurta salamyhkäistä salaisuutta pidettäisiin vielä toistaiseksi piilossa. Syksyllä saa olla sisällä hyvällä omallatunnolla, saa rauhoittua ylimääräisistä houkutuksista ja häslingeistä vaikka opiskeluissa menisikin kovaa ja korkealta. Niin, ja kullankeltaiset pellot - niistä mä pidän. Aamuisin kouluun mentäessä on pumpulimaisen usvainen maisema, monasti olen sen huomannut vaikka pelkääjän paikalta meikkailenkin yleensä niitä viimehetken ehostuksia. :'D 
Vaimona oleminenkin on tuntunut yllättävän luonnolliselta ja mukavalta. Aina häävalokuvia selatessani koen valtavan suurta ikävää ja haikeutta hääpäiväämme kohtaan - mutta samalla niin ylitsepursuavaa onnea ja nöyrää ylpeyttä siitä, että meillä oli meille maailman paras ainut hääpäivä. Kiinnostaisiko teitä lukea monipuolisempaa postausta itse praamiasta hääjuhlan slaavipolkasta (keksin juuri äsken oman sanan), ohjelmanumeroista ja grillinuotiosta? 4 tuntia kestävistä discolattia- reiveistä? Iltaa myöten kulahtaneista meikeistä ja sottaantuneesta lettikampauksesta? Yläkanttiin mitoitetusta 20 kilon karkkibuffasta?

Mä oon ollut noin 1,5 kuukautta koulussa ja kyllä mä mun opiskeluista pidän. Jos joku ei tiedä niin opiskelen siis kasvatustieteiden perusopintoja EP:n opistolla täällä tuttavallisessa kotokartanossa Ilmajoella. Kouluun on kiva mennä, kun meillä on tosi hauska ja koko ajan enemmän ja enemmän yhteenhitsaantuva luokka. Esseiden aloittamisen vaikeus on välillä niiiin tuskallista, vielä kun pitäisi viitata oikeisiin tutkijoihin oikealla tavalla, että ei tuu mitään plagiointisyytöksiä. xD Onneksi laiskanpulskea hurttahuumori auttaa selviämään vaikeimmista aivopähkinöistä toden teolla. Meillä on tapana kysellä aina toisiltamme, että saitko koppia. KOP on myös kasvatustieteen linjan epävirallisen virallinen lyhenne. Uskon, että tämä opiskeluvuosi tulee viisastuttamaan ja parantamaan mahdollisuuksiani seuraavaan opinahjoon pääsyssä, eli luokanopettajakouluun (OKL). Yritän pitää motivaation korkealla, sillä mä todella haluaisin päästä Tampereelle ensi syksynä opiskelemaan. Välillä vaan päivänokoset ja laiskuus iskee päälle, jopa siivoaminenkin saattaa tuntua mielenkiintoisemmalta kuin itse opiskelu. Mutta pääosin tykkään tästä kokonaisuudesta ihan hulluna. 

Loppukesästä/alkusyksystä ollaan kyllä monen monta kertaa syöty hyvin notkuvien pöytien äärellä ja letkeiden seurueiden kanssa. Yksi mukava muisto on, kun syötiin Samulin kotona omatekemää mestaripizzaa ulkopöydässä ja tämän jälkeen pelattiin maailman hauskinta talmudi-korttipeliä. Ja Samuli innostui mun valokuvaaja-assistenttina olemisesta, pitäisi taas pitkästä aikaa keretä kuvailemaan peltojen reunamille. Illat on yht'äkkii jo noin pimeitä, meinaa tulla kiirus jos haluaa valovoimaisia kuvia..
Tossa taannoin vietettiin mun parhaan ystävän Heidin Hämeenlinna-läksiäisiä. Oon inspiroitunut jonkin verran kokkaamisesta ja yritän mahdollisimman usein valmistaa kaikenmoosta murkinaa. Tehtiin hyvää pizzaa Heidillä ja ostetiin joltain Kurikan markkinoilta iso loota mansikoita. Paljuiltiin hyvällä porukalla ja vedettiin tanssimooveja aerobic-ohjaustunnin tyyliin sekä laulettiin melankolisia karaokebiisejä, lopuksi kovallakin raivolla. Oli muuten tosi kiva ilta tämä.

Tää kuvakollaasi menee niin kesän puolelle niin kesän puolelle.
Innostuin viime kuussa leipomaan Samulin nimppareiden kunniaksi suklaakeksejä. Haha, miksi niistä tuli noin läskejä ja suoraan sanottuna ruman näköisiä? Fariinisokeria en käyttänyt, monissa keksiohjeissa käsketään laittaa sitä. Onks teillä mitään makoisia ja helppoja keksireseptejä? Jotain tosi suussasulavia?
Äidiltä opittu helppo kasvis-tomaatti-jauhelihakeitto. 
Ja nyt tullaan meidän kodin pieniin sisustusyksityiskohtiin. En siis koko kämpästä saa millään mitään järkeviä kuvia, enkä halua ottaa niin sanottuja raakakuvia ainakaan vielä, koska tää on vielä vähän keskeneräinen. Meidän vuokra-asunnossa on 56 neliötä ja pohjaratkaisu on todella hyvä. Meillä on tosi iso olohuone ja erillinen keittiö, vaatehuone ja makkari. Ja tottakai pieni eteinen ja pesuhuone, ilman saunaa. Oon oppinut pikku hiljaa hyväksymään meidän vanhan ajan vanilijan (:-D) värisen kokolattiamaton, sillä eihän nyt ensimmäiseltä kämpältä odottaa mitään hienouksia ja lukaaliutta. Tämä on oikein kotoisa ihana koti. Meillä on pieni etupiha-alue (myös takapiha-alue, mutta se on epäkäytännöllinen eikä käytetä sitä) joten kyllä tämä ulkoisestikin kodikkaalta tuntuu. Sisustuskärpänen on iskenyt ensimmäistä kertaa elämässäni - ja pahasti! 
Sohvana meillä patsastelee iso, tummanruskea nahkainen kulmadivaanisohva..
.. Ja tietysti valokuvia rakkaista. ♥
Häistä ollaan päästy hyödyntymään meidän rakkaita kirppislöytöjä - pinkkejä, turkooseja ja läpinäkyviä pulloja. Nyt noi pullot istuu meidän ison valkoisen lipaston päällä olohuoneessa, eli ikkunalauta on tällä hetkellä tyhjillään.
Perinteisen häävieraskirjan lisäksi meille tehtiin tämmönen iso valkoinen puusydän. Musta tää on niin sympaattinen ja iloinen muisto häävieraista.
Samulin sanojen mukaan ''shenkistä'' eli sanotaan vaikka jättilipastosta puuttuu vielä vetimet paikoiltaan. (Olin arka käyttämään aikaisemmin kyseistä senkki- sanaa, kun en oo varma kuinka oikeeseen huonekalusanastoon se kuuluu..) Mitä te laittaisitte noiden lasiovien sisään? En oikeen meinannut keksiä mitään liian tähdellistä. Yritin siis tunkea ylioppilaslakeista lähtien kalleinta arvotavaraa mitä löytyy.. :'D
Tykkään meidän Vallilan verhoista. Mulla oli kauan haaveena nämä Vallilan Vappukukka- verhot, mutta niitä ei kuulemma oikein enää myydä missään tämänvärisinä.. Tietääkö joku? Jos jollain on, haluaako joku myydä? RAKASTAN NIITÄ.
Sisustuksen suhteen mä paljon vielä etsin omia makuja ja mieltymyksiäni. Tykkään valkoisesta - se tuo valoisuutta ja puhtauden tuntua asuntoon (niin kauan kun sen jaksaa pitää siistinä..) mutta rakastan myös värejä, etenkin lilaa. Meillä on keittiössä puunvärinen pöytäsetti ja noi tuolit löytyi meiltä kotoa. Lattialla on harmaata pitkää mattoa ja se sopii hyvin yhteen tuolien harmaiden istuinkankaiden kanssa. Keittiössä ja makkarissa meillä on vaaleat verhot, mutta olohuoneessa rakastan tuoda esille erilaisia värisävyjä rohkeammin. Se kuvastaa mun (ja miksei Samulinkin :D) persoonaa enemmän kuin pelkkä yksinkertainen vitivalkoisuus, vaikka en sano etteikö semmonen sisustus olisi kaunis, ehkä vain liian kliininen omaan makuuni. Uskon, että sisustustyylini tulee todella paljon vielä muuttumaan ja kehittymään. Tämä on vasta ensimmäinen kotimme, eikä tänne nyt valitettavasti niitä vaaleita puulankkulattioita saa taikasauvalla taiottua. Vinkatkaa mulle hei jotain ihania sisutusblogeja tai muuten vaan kertokaa parhaat sisustusvinkkinne! 
Silloin kun Samuli oli armeijassa, niin tein sille tämmösen taulun viikonloppulomien yllätykseksi. ♥ Taulu somistaa makkarin yhtä seinää.
Aivan aluksi meiltä ei löytynyt yhden yhtä maljakkoa omasta takaa, niin heitin kukat meidän Arabian kannuun. Samulikin terävästi huomautti, että ei noita kuulu TONNE laittaa. No parempi tossa kun ei missään, vaikkakin kulahtaneina..
Oma koti kullan kallis- aarreboksi on ihana kirpparilöytö ja tohon lasipurnukkaan kirjoitin joku 30 jotain syytä miksi rakastan Samulia, jokatapauksessa lappujen lukumäärä oli epämääräinen eikä varmastikaan tasalukuinen. Annoin sen ennen interreilille lähtöäni. ♥ Ja kuten huomaatte, Iittalan mustavalkoinen Taika on kovassa suosiossa meidän keittiössä sekä perus IIttalan valkoinen.
Tässä toisessa olohuoneen mustassa hyllykössä komeilee mun ja Samulin ala-asteella saadut hymypatsaat, blogitaulu, Alvar Aallon maljakot ja söpis suukkotaulu.

Nyt pitäisi mennä vähitellen koisimaan. Olisi kiva, että jakaisitte omia mielipiteitänne postaukseen liittyen ja aina voi ehdottaa uusia blogipostausvaihtoehtoja. Mistä te haluaisitte mun kirjoittavan? Tuloillaan on ainakin aika massiivinen reilikoostevideo, joten sen tulen julkaisemaan lähiaikoina.. En malta itsekään odottaa, siitä tuli aika mausteikas! Hyvää yötä ihanat. Ja tosi kivaa viikonloppua. ♥

- Ina

perjantai 18. syyskuuta 2015

Yleistä syvällisyyspohdintaa


Heippa ihanaiset. Päätin, että tässä postauksessa en yrittämällä yritä kirjoittaa mestarillista postausta päivän polttavimmista aiheista, vaan annan luonnollisen ajatuksenvirran kulkeutua päämäärättömästi omia teitään. Joskus on ihan terapeuttista irtautua nykyajan kriittisistä, täydellisyyteen tähdentyvistä olettamuksista ja paineista, mitä esiintyy muun muassa mitä enenevissä määrin myös ammattimaistuneisimmissa blogosfäärin ympyröissä. Kun 1 vuoden blogitauon jälkeen päätin jatkaa kirjoittamista ja tätä minulle hyvin rakasta itseilmaisun muotoa - päätin samalla, että en ota liikaa paineita vaan pyrin pitämään blogissa rennon, elämänmakuisen otteen. 

Blogit täyttyvät täysikennoisilla järjestelmäkameroilla napatuista valokuvista, sporttisesta elämäntyylistä, viimeisimmistä muoti-ilmiöistä ja Cosmopolitanin etusivun näköisistä oikeasti hyvännäköisistä mimmeistä. Upealta näyttävä ja monien tavoittelema maailma näyttäytyy meille puolimetrisen hopeatarjottimen matkan päässä. Lyhyt klikkaus sosiaaliseen mediaan, niin voit uppoutua kartanomaisen kauniiseen maailmaan.
Ja tavallaan se on ihan ymmärrettävää, me ihmisethän rakastamme kaikkea kaunista ja esteettistä. Kyllä silmä hakeutuu kuraisen sohjokadun sijasta pikemminkin sateenkaaren päässä lepäävään auringonkukkapeltoon, sinne minäkin mielummin tähtään tarkennukseni. Mutta vaikka kuinka toivoisin herääväni pirteänä 8 aamuina, olematta lainkaan väsynyt ja verkkainen sekä kulkevani juurikin ne arkiset koulumatkat tunnelmallisten fantasiamaisemien ohitse ikään kuin imien sisäistä voimaa itseeni, ei se aina vaan onnistu. Luontoäiti kun ei tuppaa kyselemään meidän säätoiveita aina silloin kun sitä kovasti haluamme.


Välillä on vaikea pysyä jatkuvan kehityksen kelkassa. Liittyi se muoti-ilmiöihin, sisustustrendeihin taikka uusien asioiden sisäistämisessä lyhyen ajan sisään. Katsahdan, että jollakin on mageet ja jonkun vartalolle sopivat leveählahkeiset housut ja liikkuvassa tilassa räpsittyjä dokumentaarisia tyylikuvia. Tai joku on ihan älyttömän hyvä koulussa taikka matkustelee paljon ulkomailla. Ja vaikka joskus kokeekin pientä alemmuudentunnetta, niin hyväksyn että se on ihan normaali tunne tässä muutenkin sekavassa ihmismielessä. Sen hyväksyminen tekee itsestä vapaammaksi. Haluan olla pois naisten välisistä valtatappeluista ja vertailevista katsekulttuurista. Enemmänkin meidän kuuluu nostaa ja kohottaa toistemme itsetuntoja. Kehua ei voi koskaan liikaa. Ei koskaan.

Olen tällä viikolla pohdiskellut paljon elämän suuria kysymyksiä ja paljon puhuttua pakolaistilannetta - ylipäätään ihmisten kärsimystä, kuolemanpelkoa ja hätää.
En ota poliittisiin asioihin sen koommin kantaa, enkä muutenkaan ole minkään tietyn puolueen fanaattinen kannattaja. Lähtökohtaisesti mietin paljon ihmisyyttä ja pyrin pistämään itseni esimerkiksi sotaa karkuun lähtevien ihmisten asemaan. Juttelin isäni kanssa ja hän sanoi, että Serbian uutisissa on paljon ollut esillä myös tämä pakolaistilanne sillä Serbian ja Unkarin rajalla heitä on ollut tuhatpäisinä joukkioina. Olen ylpeä toisesta kotimaastani, sillä Serbia on saanut erityiskiitosta mm. Saksalta siitä, että kuinka inhimillisesti he ovat kohdelleet pakolaisia, eivätkä ole käännyttäneet heitä pois. Tätinikin on nähnyt Belgradin keskustassa, kuinka poliisi halailee pakolaislapsia ja suuriin telttamääriin on hätäkeinona majoitettu ihmisiä. Vaikka Serbia ei ole EU-maa eikä taloudellisesti esim. yhtä rikas valtio kuten esimerkiksi Unkari, olen ylpeä siitä että minun maassani on kohdeltu ihmisiä ihmisinä, eikä kukaan olisi ehkä etukäteen uskonut että Serbia mikä on ollut vaan välikulkumatkan pysäkki, on tarjonnut ymmärrystä ja turvaa niillä resursseilla kuin mahdollista. Tämä saattaa kuullostaa jonkun korvaan ympäripyöreän lapselliselta maailmanparannuspuheelta (sitä se voi ehkä osaksi ollakin), mutta halusin tuoda tämän esimerkin vain hyvin lyhyesti esille. Tarkoitus ei ollut moralisoida Suomea tai nostaa toista maata toisen yläpuolelle, mutta myönnettävä on, että ehkä ihmisten on vaikeampi löytää internetin pursuavissa keskusteluissa ja fb-statuksissa sitä inhimillisyyttä ja myötätuntoa aukottomassa hädässä olevia ulkolaisia ihmisiä kohtaan. 

Haluaisin nähdä tilanteen, kun me suomalaiset joutuisimme pakenemaan kotimaastamme poliittisten ääriliikkeiden pakottamana ja taistelemaan omasta sekä perheenjäsenten henkien puolesta. Kuinka paljon silloin toivoisimme, että saisimme paikan missä nukkua turvallisesti yö ilman pelkoa siitä, että kotiisi murtaudutaan ja sinut tapetaan. Kaukaa katsottuna tämä tuntematon ihmismäärä näyttäytyy objektiiviselta muukalaismassalta, joiden ihmiskohtalo ei vaikuta meidän arkielämäämme millään tavalla. Eikä varmasti niin vaikutakaan, ellei vaan myötätuntoisesti ajatustemme tunnetasolla. Mutta kun tulemme lähemmäs vastaan sitä epämääräistä muukalaisporukkaa ja näemme ainutlaatuisen ihmisen (oli se mies, nainen tai lapsi, kaikki olemme tasavertaisia) silmästä silmään, voimme peilata hänestä itsemme. Jos olet äiti, voit peilata itsesi äitiin, joka kantaa leijonaemon tavoin pienokaistaan sylissään, tai teini-ikäisen nuoren jolla on kyltymättömät toiveet ihanasta tulevaisuudesta - kuten minulla tai sinullakin

Näin vapaa minä saan Suomessa olla. 
Onnea voi olla myös se, että löysit farkkuhaalareiden kadoksissa olleen henkselin.
Iloita voin kymmenistä farkkupareista, mistä yhdet lemppareimmista ovat nämä.
Ihana valo, sinä olet aurinko. 
Voin hymyillä takapihan puutarhassa, kun kuvaajana toimiva siskoni heittää jonkun typerän kuningasvitsin. 
Sekamelskapostauksestani jos vielä selvää saatte, niin seuraavissa kuvista tulette bongaamaan kotigrillin hiilloksessa kärtsäävät maissit, meidän Mino-vanhuksen kurkkauksen ja iltapuuhaa rakas kummityttö sylissä. Täytyy mainita, että oli kyllä iloinen viime viikonloppu. Juhlitiin mm. serkkuni Josefinan 30-vuotissynttäreitä ja hauskaa oli paljuillen ja nuotilauluja lauleskellen.
Seurata voit minua instagramissa nimimerkillä inanen 

Että postaukseni saisi edes yhtään loogisen ja tiivistetyn lopun, niin haluan sanoa vielä muutaman sanasen. Mielessäni on pyörinyt paljon pientä päätäni sekoittaneet yleismaailmalliset ongelmat ja ylipäätään globaalin maailman huolestuttava nykytilanne monellakin eri saralla, mutta olen kuitenkin iloinnut arkipäiväisestä elämästäni ja jumittanut kasvatustieteiden esseiden tekemisessä kuin inspiraatiota vailla oleva boheemi tunneihminen konsanaan. Yks päivä Veera pyörähti meille ja puurnattiin matematiikan demojen kimpussa, eli jotain rationaalistakin olen oppinut kuluneen viikon aikana; muun muassa sen, miten frekvenssitaulukko tehdään. Siitä ja monesta muustakin yksityiskohtaisesta palapelin palasesta saan olla elämässäni iloinen.

- Ina

torstai 10. syyskuuta 2015

Ystävän häät ja muita kuulumisia

Elämä on juhla! Viime viikon launtaina, 5.9 vietettiin Annan ja Crisun häitä. Oli suuri kunnia saada olla osa tätä heille tärkeää päivää. Kaikki oli viimeisen päälle suunniteltua; meno-paluukyyditykset Tampereen keskustasta juhlapaikalle, juhlapaikan yhteneväinen ja tunnelmallinen koristus, ruoat, juomat, miesten ''sikaribaari'', hyvissä oloissa elämänsä elänyt villisika lihamestarin kätösissä, tarpeellinen vessakori dödön suihkuttamista varten sekä moni muu yksityiskohtainen seikka. Toki tätä kokonaisuutta katseli vielä erilaisin silmin, koska omat häät oli reilu 1 kuukausi sitten. Niin valtavasti vaivannäköä nähty kaiken eteen, wau sentään. ♥
Kuuluisat täyttölaput, mihin saa kirjoittaa (omaperäisiä) terveisiä hääparille muistoksi..
Kauniit teemaan sopivat nimikyltit, onneksi ne sai ottaa kotiin muistoksi häiden jälkeen. ♥
Kieltämättä viihtyisän ja onnistuneen illan reseptiin sisältyi myös olennaisesti mahtava pöytäporukka. Keitä meitä nyt oli? Meiti, Samuli, Suvi, Pasi, Jenny, Sami ja kuvasta uupuva Tuuli. Oli mahtavaa tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin ja rupatella ''vanhojen tuttujen'' (vanhoja poikiaaa viiksekkäitä) kanssa. En ole varmasti ainut, joka on sitä mieltä, että häät on maailman paras ja onnellisin juhla. Koko universumissa! 
Ihana, hyvännäköinen ja onnellinen aviopari. Anna & Cristian. ♥ 
Kimppakyytiin hypätessäni (=bussiin) ensimmäinen elävä olento kenet näin, oli Tuuli. Tuuli Kaunisluonto, niin suurta elämän intohimoa täynnä oleva nainen. Oon siis ollut Tuulin Unelma Itsestä- ONLINE valmennuksessa mukana ja häneltä oon saanut paljon inspiraatiota oman kehon hyväksymiseen sekä rakastamiseen. Tuuli onkin muuttamassa Balille ja hän aikoo asua siellä bambumajassa luonnon keskellä. Peseytyä vesiputouksen alla, kiivetä puuhun ja syödä tuoreita kookoksia, unohtaa mikä viikonpäivä on meneillään.. 
Rispektit, että elää täysillä unelmiaan - elää ne todella todeksi. :)
Ihana, herttainen ja hervoton Jenny! Tykkään kyllä tästä tyypistä, mahtava nainen. Annakin oli itsepintaisesti päättänyt laittaa Jennyn nimikylttiin ''Ikisinkku'' hänen bloginsa mukaan. Eihän identiteettiä ihan yks kaks vaan vaihdeta.
Saturday's wedding outfit. Ylioppilasjuhlamekkoni pääsi ensimmäistä kertaa uudestaan käyttöön.
1. Iso vesitippa tipahtaa suoraan mun silmämunaan.
2. Hahah, pyyhkäsin sen pois ja nyt voin taas jatkaa idioottivarmaa hamsterihymyä.
3. Nyt vähän kasuaalimpaa, bloggaajamaista asentoa. Kas, oikeen hillitysti. Revittelen toki vähän laukun ketjulla jne.
Kauniiden kaasojen keskellä. Sateen jälkeen aurinkokin pilkahteli esiin.
Erikan kanssa bailattiin omien moovien tahtiin. ♥
Hauskaakin hauskempi photobooth. Pahimpia kuvia ei kehtaa edes tänne julkaista, joten pysytellään ihan näissä suhteellisen neutraaleissa. Lumikuningattaren ylväs palatsiaukio.

Ai että, oli kyllä aivan ikimuistoiset ja hääparin näköiset häät. Kenties koskettavinta oli, kun juhlapaikalla Annan isä saattoi hänet tämän kappaleen tahdissa Crisulle. Sekä avioparin omat vihkivalat meni kyllä myös niin ihon alle. ♥ Alkoi muistelemaan niin paljon omia tuoreita hääfiiliksiään siinä samassa Kiitos  #annanjacrisunhäät. ♥


Ja tässä vielä muutamat kuvat parin viikon takaa, kun oltiin Heidin kanssa Ilmajoen paikallisessa kahvilassa nimeltään Mallan Makeat. 

Mä niin haluaisin, että mun koti näyttäisi tältä.
Hempeä, romanttinen ja karkkinen. Just niin mun tyyliä! 
Vai elänkö epärealistisissa pilvilinnoissa?
M-a-a-i-l-m-a-n parasta Daim-kakkua. 
Suussa sulavaa, syntisen hyvää. Ei löydy edes ylistyssanoja.
Ikävä jo Heidiä, ei olla pariin viikkoon nähty ku tää flikka viihtyy jo niin hyvin Hämeenlinnassa! ♥ Onnellinen Heidin puolesta, näin se elämä kulkeutuu ja jokaiselle polulle on oma tarkoituksensa, vaikka aluksi kaikki tuntuisi kuinka vastustavan.

Ostin Heidille hiustenvärjyy- ja leikkuupalkaksi Mallan puodista GreenGaten kukkatermarin. 

Sain työpaikasta häälahjaksi lahjakortin Mallan Makeisiin, sekä mulla oli viime joululta jäänyt käyttämätön lahjakortti joten pääsin shoppailemaan muutaman sisustuselementin meidän kotiin. 
Viime perjantaina ennen häitä, kruisailtiin autolla Pirkkalaan Melinan ja Juhon kotiin. Minä homespää muistin, että ne tulee vasta la-su välisenä yönä Kyprokselta, mutta saatiinkin tietää n. 2h ennemmin että ne tulee jo kyseisenä yönä. Ihanaa oli nähdä mun rakasta Ester- kummityttöäkin ja leikkimään hänen kanssaan. Typykkä täyttää pian jo 11 kuukautta! Kuinka aika voi lentää kuin siivillä? Vasta Ester oli pieni vauva, pikku nyytti jota ei melkein uskaltanut pitää sylissä. Nyt se naureskelee, esittää ja nauttii olla porukan keskipisteenä. Niin ihastuttava lapsi. Tätinä ja kummitätinä oleminen on ihan parasta.
Pyhäjärven maisemat parvekkeelta. Tähän ei kyllä saisi koskaan kyllästyä. 


Haluan kiittää mahdottoman ihanista ja ystävällisistä kommenteista, mitä oon saanut teiltä viime aikoina. Kiitos. Pahoittelen, että en aina heti pääse niihiin vastaamaan - pyrin kyllä vastaamaan, vaikka sitten pienellä viiveellä. Tänään mulla oli normikoulun lisäksi poikkeuksellisesti iltakoulua, joten nyt oon ihan naatti ja taidan painua pehkuihin. Tykkään, että huomenna alkaa viikonloppu.

Iloitkaa ja pitäkää toisistanne kiinni. On kuultu surullisia uutisia monilta eri tahoilta viime aikoina, mikä on pistänyt omankin mielen välillä todella masentuneeksi. Viimeksi pari tuntia sitten itkin maailman pahuutta ja erään ihmisen puolesta, kenestä olen huolissani. Kai se on vaan opeteltava, että muiden taakkaa ei voi kantaa liikaa omassa sydämessään, se ei vie tuskaa toiselta pois - vaan se kuormittaa ainoastaan omaa sydäntä, pahimmassa tapauksessa ihan ylimitoitetusti. En voi tunteellisuudelleni oikein mitään, se on niin sisäänohjattu luonteenpiirre/elämän muokkaama käyttäytymisherkkyys. Herkkyydessä on ne omat hyvät ja huonot puolet, välillä tuntuisi että olisi helpompaa jos ei ajattelisi ja tuntisi näin paljoa. Mutta, enemmän se on vaan myönteinen ja elämää rikastuttava piirre. Näin iltaisin alkaa miettimään kaikkea syvällistä ja on emotionaalisemmassa mielentilassa. Kaikki on kuitenkin ok. Tää lähtee taas syvällisemmille urille, ehkä mun on aika nyt saada unta palloon. Nähdään ♥

- Ina