perjantai 18. syyskuuta 2015

Yleistä syvällisyyspohdintaa


Heippa ihanaiset. Päätin, että tässä postauksessa en yrittämällä yritä kirjoittaa mestarillista postausta päivän polttavimmista aiheista, vaan annan luonnollisen ajatuksenvirran kulkeutua päämäärättömästi omia teitään. Joskus on ihan terapeuttista irtautua nykyajan kriittisistä, täydellisyyteen tähdentyvistä olettamuksista ja paineista, mitä esiintyy muun muassa mitä enenevissä määrin myös ammattimaistuneisimmissa blogosfäärin ympyröissä. Kun 1 vuoden blogitauon jälkeen päätin jatkaa kirjoittamista ja tätä minulle hyvin rakasta itseilmaisun muotoa - päätin samalla, että en ota liikaa paineita vaan pyrin pitämään blogissa rennon, elämänmakuisen otteen. 

Blogit täyttyvät täysikennoisilla järjestelmäkameroilla napatuista valokuvista, sporttisesta elämäntyylistä, viimeisimmistä muoti-ilmiöistä ja Cosmopolitanin etusivun näköisistä oikeasti hyvännäköisistä mimmeistä. Upealta näyttävä ja monien tavoittelema maailma näyttäytyy meille puolimetrisen hopeatarjottimen matkan päässä. Lyhyt klikkaus sosiaaliseen mediaan, niin voit uppoutua kartanomaisen kauniiseen maailmaan.
Ja tavallaan se on ihan ymmärrettävää, me ihmisethän rakastamme kaikkea kaunista ja esteettistä. Kyllä silmä hakeutuu kuraisen sohjokadun sijasta pikemminkin sateenkaaren päässä lepäävään auringonkukkapeltoon, sinne minäkin mielummin tähtään tarkennukseni. Mutta vaikka kuinka toivoisin herääväni pirteänä 8 aamuina, olematta lainkaan väsynyt ja verkkainen sekä kulkevani juurikin ne arkiset koulumatkat tunnelmallisten fantasiamaisemien ohitse ikään kuin imien sisäistä voimaa itseeni, ei se aina vaan onnistu. Luontoäiti kun ei tuppaa kyselemään meidän säätoiveita aina silloin kun sitä kovasti haluamme.


Välillä on vaikea pysyä jatkuvan kehityksen kelkassa. Liittyi se muoti-ilmiöihin, sisustustrendeihin taikka uusien asioiden sisäistämisessä lyhyen ajan sisään. Katsahdan, että jollakin on mageet ja jonkun vartalolle sopivat leveählahkeiset housut ja liikkuvassa tilassa räpsittyjä dokumentaarisia tyylikuvia. Tai joku on ihan älyttömän hyvä koulussa taikka matkustelee paljon ulkomailla. Ja vaikka joskus kokeekin pientä alemmuudentunnetta, niin hyväksyn että se on ihan normaali tunne tässä muutenkin sekavassa ihmismielessä. Sen hyväksyminen tekee itsestä vapaammaksi. Haluan olla pois naisten välisistä valtatappeluista ja vertailevista katsekulttuurista. Enemmänkin meidän kuuluu nostaa ja kohottaa toistemme itsetuntoja. Kehua ei voi koskaan liikaa. Ei koskaan.

Olen tällä viikolla pohdiskellut paljon elämän suuria kysymyksiä ja paljon puhuttua pakolaistilannetta - ylipäätään ihmisten kärsimystä, kuolemanpelkoa ja hätää.
En ota poliittisiin asioihin sen koommin kantaa, enkä muutenkaan ole minkään tietyn puolueen fanaattinen kannattaja. Lähtökohtaisesti mietin paljon ihmisyyttä ja pyrin pistämään itseni esimerkiksi sotaa karkuun lähtevien ihmisten asemaan. Juttelin isäni kanssa ja hän sanoi, että Serbian uutisissa on paljon ollut esillä myös tämä pakolaistilanne sillä Serbian ja Unkarin rajalla heitä on ollut tuhatpäisinä joukkioina. Olen ylpeä toisesta kotimaastani, sillä Serbia on saanut erityiskiitosta mm. Saksalta siitä, että kuinka inhimillisesti he ovat kohdelleet pakolaisia, eivätkä ole käännyttäneet heitä pois. Tätinikin on nähnyt Belgradin keskustassa, kuinka poliisi halailee pakolaislapsia ja suuriin telttamääriin on hätäkeinona majoitettu ihmisiä. Vaikka Serbia ei ole EU-maa eikä taloudellisesti esim. yhtä rikas valtio kuten esimerkiksi Unkari, olen ylpeä siitä että minun maassani on kohdeltu ihmisiä ihmisinä, eikä kukaan olisi ehkä etukäteen uskonut että Serbia mikä on ollut vaan välikulkumatkan pysäkki, on tarjonnut ymmärrystä ja turvaa niillä resursseilla kuin mahdollista. Tämä saattaa kuullostaa jonkun korvaan ympäripyöreän lapselliselta maailmanparannuspuheelta (sitä se voi ehkä osaksi ollakin), mutta halusin tuoda tämän esimerkin vain hyvin lyhyesti esille. Tarkoitus ei ollut moralisoida Suomea tai nostaa toista maata toisen yläpuolelle, mutta myönnettävä on, että ehkä ihmisten on vaikeampi löytää internetin pursuavissa keskusteluissa ja fb-statuksissa sitä inhimillisyyttä ja myötätuntoa aukottomassa hädässä olevia ulkolaisia ihmisiä kohtaan. 

Haluaisin nähdä tilanteen, kun me suomalaiset joutuisimme pakenemaan kotimaastamme poliittisten ääriliikkeiden pakottamana ja taistelemaan omasta sekä perheenjäsenten henkien puolesta. Kuinka paljon silloin toivoisimme, että saisimme paikan missä nukkua turvallisesti yö ilman pelkoa siitä, että kotiisi murtaudutaan ja sinut tapetaan. Kaukaa katsottuna tämä tuntematon ihmismäärä näyttäytyy objektiiviselta muukalaismassalta, joiden ihmiskohtalo ei vaikuta meidän arkielämäämme millään tavalla. Eikä varmasti niin vaikutakaan, ellei vaan myötätuntoisesti ajatustemme tunnetasolla. Mutta kun tulemme lähemmäs vastaan sitä epämääräistä muukalaisporukkaa ja näemme ainutlaatuisen ihmisen (oli se mies, nainen tai lapsi, kaikki olemme tasavertaisia) silmästä silmään, voimme peilata hänestä itsemme. Jos olet äiti, voit peilata itsesi äitiin, joka kantaa leijonaemon tavoin pienokaistaan sylissään, tai teini-ikäisen nuoren jolla on kyltymättömät toiveet ihanasta tulevaisuudesta - kuten minulla tai sinullakin

Näin vapaa minä saan Suomessa olla. 
Onnea voi olla myös se, että löysit farkkuhaalareiden kadoksissa olleen henkselin.
Iloita voin kymmenistä farkkupareista, mistä yhdet lemppareimmista ovat nämä.
Ihana valo, sinä olet aurinko. 
Voin hymyillä takapihan puutarhassa, kun kuvaajana toimiva siskoni heittää jonkun typerän kuningasvitsin. 
Sekamelskapostauksestani jos vielä selvää saatte, niin seuraavissa kuvista tulette bongaamaan kotigrillin hiilloksessa kärtsäävät maissit, meidän Mino-vanhuksen kurkkauksen ja iltapuuhaa rakas kummityttö sylissä. Täytyy mainita, että oli kyllä iloinen viime viikonloppu. Juhlitiin mm. serkkuni Josefinan 30-vuotissynttäreitä ja hauskaa oli paljuillen ja nuotilauluja lauleskellen.
Seurata voit minua instagramissa nimimerkillä inanen 

Että postaukseni saisi edes yhtään loogisen ja tiivistetyn lopun, niin haluan sanoa vielä muutaman sanasen. Mielessäni on pyörinyt paljon pientä päätäni sekoittaneet yleismaailmalliset ongelmat ja ylipäätään globaalin maailman huolestuttava nykytilanne monellakin eri saralla, mutta olen kuitenkin iloinnut arkipäiväisestä elämästäni ja jumittanut kasvatustieteiden esseiden tekemisessä kuin inspiraatiota vailla oleva boheemi tunneihminen konsanaan. Yks päivä Veera pyörähti meille ja puurnattiin matematiikan demojen kimpussa, eli jotain rationaalistakin olen oppinut kuluneen viikon aikana; muun muassa sen, miten frekvenssitaulukko tehdään. Siitä ja monesta muustakin yksityiskohtaisesta palapelin palasesta saan olla elämässäni iloinen.

- Ina

4 kommenttia:

  1. Samaistun noihin sun ajatuksiin tosi vahvasti koskien pakolaiskriisiä, saan toisinaan kiristellä hampaita vastakkaisia näkemyksiä kuunnellessa - vaikka onhan se tärkeetä että kaikki osapuolet kunnioittaa ja yrittää ymmärtää toisiaan.

    Ootko muuten tustustunu MBTI-persoonallisuustestiin? Oon aina tuntenu semmosta samanhenkisyyttä sun kanssa ja aloin miettiä pohjautuisko se esimerkiks persoonallisuuteen, mitä todennäköisimmin tosin ylianalysoin taas jotain turhuuksia XD ENFP kolahtaa itsellä erittäin vahvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja nimenomaan on tärkeää osata kuunnella toisten mielipiteitä ja argumentteja, en siis pidä itseäni niin viisaana yhteiskunnallisten asioiden äärellä (siis jos mennään ihan tilastojen ja talousasioiden puolelle) joten aina pitää olla valmis kuuntelemaan erilaisia kantoja. Se rikastuttaa. Oon itse niin tunneihminen, että en vaan kestä ihmisten kärsimystä. Tiedän, että sitä vaan tapahtuu ja en voi maailmaa pelastaa, eikä se oo mun tehtäväkään. Mutta todella herkästi tulee semmonen ylitsevuotavaisen myötätuntoinen olo ja ton persoonallisuuden piirteet/ominaisuudet mitä mainitsit niin sopii muhun ihan älyttömän hyvin..

      Poista
  2. Uskon, että maat kuten Serbia ja Kroatia samaistuvat pakolaisten tilanteeseen, koska olivat samassa veneessä vielä n. 20 v sitten. Valitettavaa kuitenkin on, että resurssit eivät riitä kaikkien auttamiseen.. Jos pikkukyliin tulee kymmeniä tuhansia, jossain vaiheessa pitää laittaa stoppi ja sulkea rajat. Häpeän kyllä ihmisluontoa, kun on kaiken näköisiä protestikylttejä "Miksi Suomi pitää olla koko maailman sosiaalitoimisto?", meidän verorahat sitä ja tätä... Itseäni eniten ärsyttää kun "kaikki tulevat Eurooppaan", kyllä heitä on miljoonittain pakolaisia ihan Turkissa, Libanonissa ja muualla ei-Euroopassa. Kansainvälisen yhteisön pitäisi tietysti ensisijaisesti keskittyä sodan loppumiseen, eikä kuolleiden ruumiiden laskemiseen ja pakolaisten sijoittamiseen. No mutta kevyempiin aiheisiin, toivotan sinulle hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, just siitäkin isäni kans puhuttiin, että ei tarvitse kauhean pitkälle historiassa mennä kun kokemusta löytyy omastakin takaa joten on ehkä erilainen näkökanta tuoreessa muistissa tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ja sehän tässä onkin se ongelma, että resurssit ovat vajavaisia. Ja niinpä eihän meidän media kerro kuin vaan sen mitä se haluaa kertoa (toki kaikkia maailman uutisia ei voikaan nostaa pöydälle) mutta Suomeen otetaan suhteessa hyvin vähän pakolaisia esim. naapurimaahamme Ruotsiin verrattuna. Mutta, kiitos viikonlopputoivotuksista - oli kyllä kiva viikonloppu! Kiitos kun jätit kommentin. :-) Kuin myös edellisellekin samat sanat!

      Poista