perjantai 27. marraskuuta 2015

Desenion iki-ihanat julisteet

Heippa tyypit! Meidän makuuhuone sai uutta särmää tällä viikolla, kun sain *blogiyhteistyön kautta 3 upeaa julistetta Deseniolta taltuttamaan oman kodin vimmaista sisustuskärpästä. Tältä näyttää viimeistelty lopputulos, mitäs pidätte?
Aivan eniten omaa silmääni miellytti tämä ylläoleva, suosittu mustavalkoinen maailmankartta, minkä bongasin nopeasti Desenion nettisaittien kartta- ja kaupunkiosiosta.  Tekisi mieli merkata siitä kaikki maat ja kaupungit missä olen elämän aikana matkustanut, mutta en taida viittiä lähteä sotkemaan julisteen kauniin yksinkertaista luonnetta omilla merkinnöilläni. 
Soma perhosjuliste on kooltaan pienin, mutta sopii mustiin taulukehyksiin mielestäni vallan mainiosti. 
Mä rakastan tiikeriä eläimenä ja symbolina, joten mun oli ihan pakko saada yksi pähee tiikerijuliste seinälleni somistamaan ja tuomaan hentojen perhossiivekkäiden keskellä oikeanlaista asennetta. Harmi, että tiikeriprintti on Samulin puolella, eikä mun. :D

Ollaan asuttu meidän asunnossa kesästä asti ja oon niin onnellinen, että saatiin lisämaustetta meidän kyynisen valkoisille vanhoille seinille näillä trendikkäillä julisteilla. Julisteet ovat korkealaatuista painatusta mattapintaisella premium- paperilla, sekä postituksessa kesti vain muutama hassu päivä. Desenio tuotanto on keskittynyt Ruotsiin, mutta suurin osa heidän tuotannostaan on keskittynyt kaikkiin Pohjoismaihin. Muistattehan, että tänään on kansainvälinen Black Friday, joten Desenion sivustoilta saa julisteista -15% alennusta kun syöttää alennuskoodiksi BLACK FRIDAY (tänään klo 23.59 asti).

Loppuun vielä muutama kuvakollaasi eiliseltä Mallan Makeat- kahvittelu/tee- hetkestä Samulin ja psykalikkojen kanssa. On se niin ihanaa, ku meillä Ilmajoella on nykyään näin persoonallinen ja kotoisa kahvila, vaaleanpunaisessa talossa. ♥

Tänään mä oon saanut viettää laatuaikaa Ester-kummitytön kanssa ja vietetään etukäteen pienimuotoisia synttäreitä Melinalle ja Andreakselle. Illalla siinnänkin Rytmikorjaamolle kuuntelemaan Juha Tapiota, mikä on enemmänkin kuin jees. Tänään olin myös moneen vuoteen parturissa ja ai että miten rentouttavalta ja suorastaan luksukselta se tuntuikaan. Palaillaan, siispä! Pitäkää kiva viikonloppu. ♥

- Ina

torstai 19. marraskuuta 2015

Videokuulumiset ja suklaakeksiohje


Heipsatirallaa! Kotona lounaspaussilla ollessani ryhdyin yht'äkkiselteen kuvaamaan teille spontaania höpöttelyvideota. Vaikka en ole viime aikoina ollut bloggaaja aktiivisimmasta päästä (valitettavasti), tässä teille todiste siitä, että hengissä ollaan ja ihan oikea Inamoottori-touhoottaja täällä postausten takana pyörii. 


Kaikenmoiset asianmukaiset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Kertokaa mitä fiiliksiä video teissä herätti? Tykkäättekö kuitenkin enemmän perinteisistä postauksista kuin näistä amatöörimäisin ottein knipsaistuista videopläjäyksistä? Omasta mielestäni on välillä todella virkistävää ja mukavaa tuoda kuulumisia esille elävän videon muodossa. Siinä pääsee persoona enemmän esiin. Vaikka kyllä varmaan se meikäläisen persoona muutenkin jostain tuolta tekstin väleistä tuikkii pakollakin ulos. :-D

♥Amerikkalaiset suklaakeksit♥
 Ohjes löytyy, kun uskallat skrollata postausta vähän alemmas ja samalla pääset tiirailemaan huippu rasvaisia suklaakeksejä lähizoomista käsin. 

 Keksiohje
- 5,32 dl vehnäjauhoja
- 1 tl ruokasoodaa
- 1 tl suolaa
- 225 g voita pehmennettynä
- 1,77 dl sokeria
- 1,77 dl fariinisokeria 
- 1 tl vaniliinisokeria
- 2 kananmunaa
- 1 taloussuklaalevy

Sekoita jauho, ruokasooda ja suola. Vaahdota voi ja sokerit.
Lisää munat 1 kerrallaan, sekoita jauhot + muut joukkoon. ( Mä tein myös yksinkertaisesti niin, että sekoitin kaikki kuivat aineet keskenään ja lisäsin kippoon pehmennetyn voin. Sauvasekoittimella möyhensin hetken aikaa, kunnes lisäsin kananmunat)
Lopuksi sirottele suklaapalat joukkoon ja levitä taikina pellille/muodosta taikinasta alkeellisia keksipalluroita. 
Monesti taikinan tekemisessä ja ylipäätään leipomisessa on se vika, että itse taikina tuppaa olemaan parempaa kuin vastavalmis leivos. Näissä kekseissä ei ole sitä huolta, vaikka taikina on myös mainitsemisen maistamisen arvoista.
Oon näitä leiponut jo monta kertaa, enkä vieläkään ole kyllästynyt. Tänään työharjoittelussa opettajanhuoneessa porukka kehui näitä ihan maasta taivaaseen. Jos et usko, leivo, kokeile ja ennen kaikkea maista! Kiitos vielä Veeralle tästä ameriikkalaasesta ohjeesta. ♥

- Ina

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Varhainen muisto


Mentiin paapan kanssa hakemaan äitiä töistä. Paapan bemari haisee jännältä ja penkit on tosi pehmeet. Kysyin paapalta avaruudesta ja tähdistä, koska paappa on niin paljon isompi kun mä niin se tietää noista asioista enemmän. Mua kiinnostais tietää, onko avaruusolioita oikeesti olemassa. Tähdet tuikkii hienosti. Mulle on opetettu mikä tähtikuvioista on Otava, mutta en aina osaa löytää sitä itte. Paappa on siitä kiva, että se antaa aina pätkiksiä ja markkoja palkaksi jos kerätään Anan ja Jerkun kans marjoja puskista. Monesti ollaan kerätty isot ämpärilliset marjoja ja siitä mumma ja paappa tekee sitte mummanmehua.


Meidän talon alakerrassa on pelottava kellari missä paappa tekee sitä mehua. Siellä on semmonen savupiipun paikka minne huudetaan aina joulupukille meidän joululahjatoiveet. Viime vuonna toivoin jättikokoista Pikachua. Sain semmosen, mutta se ei ollu niin iso mitä halusin. Me aina vertaillaan meidän lahjoja serkkujen saamiin ja leikitään niillä sitte yhdessä. Oon muuten aina ihmetelly miksi paapalta puuttuu yksi sormi, mutta se oli joskus jääny jonku jutun väliin. Se otti varmaan tosi kipeetä. Mumma ja paappa aina varottaa meitä ku leikitään ulkona, ettei kävisi mitenkää huonosti. En ymmärrä mitä ne oikeen valittaa, ku me osataan leikkiä tosi hyvin. Tehdään aina jekkuja meidän Jemina-serkulle joka on monta vuotta nuorempi ku me. Pistettiin se kerran pahvikoppiin ja heilutettiin sitä ja sitte valehdeltiin, että se oli avaruusmaailmassa ja sen äitikin on avaruusolio vaikka se näyttää samalta. Jemina rupes hetken päästä kyllä itkemään, että ei se kai sitte tykänny siitä leikistä niin paljon ku me. Tehdään aina hienoja koloja hiekkalaatikoihin ja koitetaan ajaa niiden päältä pyörällä. Sitte mumma ja paappa huutaa meitä präiskäleille ja paappa kuulemma paistaa ne tosi rasvasella pannulla aina. Syödään niitä aina tosi monta ja laitetaan hilloa päälle.


Kysyin paapalta että miks se polttaa tupakkia ja sanoin että en ikinä aio ite polttaa tupakkia. Se sanoi, että hyvä tyttö jos niin teet. Se on kuulemma fiksua. Niin joo, meillä on myös Viksu-pupu, tai en oikeestaan oo varma onko se Viksu vai Fiksu. Mut mustavalkonen lemmikkipupu se on, meidän kaikkien serkkujen yhteinen. Se kyllä puree jos sitä kiusaa. Mut se on silti maailman kivoin pupu.

- Ina

tiistai 3. marraskuuta 2015

Mitä minulle oikeasti kuuluu

Heippa, pitkästä aikaa! En edes uskalla laskea kuinka pitkä aika edellisestä blogikirjoituksesta on, mutta ehkä on parempi jättää turhauttavat lässytysläpinät sikseen ja keskittyä kuulumisien kertomiseen. Syyslomasta on aikaa jo muutamia viikkoja ja pitkän paussin jälkeen kouluun palaaminen tuntui varsin raskaalta. Koulussa on mielekästä ja kivaa, koulukaverit on mahtavia, mutta se opiskelu.. tai päällekkäin kasautuneet tehtävät ja jatkuva alitajuntainen stressi niistä on kammottava. Päätin kuitenkin maanantaina (maanantai on paras ja luotettavin päivä kaiken uuden aloittamiselle :-D) aloittaa kaiken alusta; puhdistaa oma asenteeni kalkkeutuneista stressipölyistä, eli yksinkertaisesti keskittyä olennaisiin asioihin eli koulutehtäviin ja omaan hyvinvointiini. 
Stressi ja suorituspaineet ovat arjen inhottavia möykkyjä. Tiedättekö sen tunteen, kun on huono omatunto siitä, että pitäisi olla reippaampi, toimeliaampi ja aikaansaavampi? Tuntuu, että oon niin tajuttoman huono joinain päivinä käyttämään vuorokaudessa siintävää aikakelloa järkevästi eri tehtäviin. Välillä tuntuu, että olisi helpompaa jos olisin enemmän ''stressaavampi'' ja järkeilevämpi luonne. Kun suuri stressipesäarmeija on hyökännyt, niin mä vaan lamaannun. Välillä on niin väsy, että haluaa vaan nukkua, miettiä sängyssä elämän asioita ja lohdutuksesi syödä nopeita hiilariaterioita. Olen kuitenkin niin monta kertaa todennut sen, että itsestä huolehtiminen kaikilla elämän osa-alueilla on välittömässä yhteydessä parempaan mielenterveyteen ja arkiseen jaksamiseen/suorituskykyyn. 
Aikataulujen avuksi hommasin onneksi syksyn alussa teiniaikojen luottotamineen eli Demi-kalenterin mihin kirjaan mahdollisimman paljon kun muistan tulevien päivien suunnitelmia ja tekemisiä. Olen myös onnekas, että mulla on niin ihana äiti, joka melkein päivittäin pyytää mua lenkille ja tänäänkin käytiin pimeän aikaan purtsilla tarpomassa jonka jälkeen jaksoin raahautua vielä pitkästä aikaa salille. Ja nyt oon ku kipiä kissa, taisin tehdä liian innokkaasti kylkiä.. Ehkä se tästä.

En halua vaikuttaa minkään sortin määkivältä negatiivislampaalta, mutta haluan olla rehellinen blogissani, ettei se elämä ole oikeasti aina miltä se näyttää onnellisten instafilttereiden kuperasta linssistä. Harmittaa, että ihmismieli on luontaisesti sellainen, että kaikkea uutta ja mahtavaa on saatava ja saavutettava mahdollisimman nopeasti. Toisaalta suojamuurinani on luontaisesti positiivinen luonne ja elämänasenne, mutta kääntöpuolena tiedän siellä taustalla kytevän alttiuden unohtaa oma itsensä. Keskityn välillä tarpeettomasti liikaa muiden ihmisten murheisiin ja tällöin pelastamisvietti nostaa käyriään ja alkaa jopa liiallisestikin tunteilemaan toisten ihmisten vuoristoratojen puolesta. Epäitsekkyys on varmasti hieno piirre, mutta välillä se on oikeasti aika raskastakin. Onko mut luotu tälläseksi, olenko luonut itselleni tämmösen roolin lapsuudesta tähän päivään vai mistä se johtuu, että ajaudun usein murehtimaan muita ihmisiä, vaikka periaatteessa mulla ei olisi itsellänikään voimavaroja siihen. En halua korottaa itseäni mihinkään kunnialliseen ''hyvän ihmisen'' asemaan, vaan tiedostan ja tunnustan, että tämä piirre minussa on. Mutta silti mulla on hirveä halu ja sydämen palo auttaa ihmisiä ja itkeä itkevien rinnalla. Ehkä se on tarkoituksellinen ominaisuus minkä olen saanut lahjaksi Taivaan Iskältä, toivon, että elämässäni tästä herkkyydestä tulee olemaan hyötyä ja rakkaudellista merkitystä eteenpäin vievissä haasteissa sekä ihmiskohtaamisissa.
Ensitreffit Alttarilla- sarjan miespsykologin hyvää pohdintaa sain lukea anopin vinkkaamasta aukeamasta, mikä törkättiin mun nenän eteen heillä teekupposella ollessani. ''Vain harvat tulevat onnellisiksi tekemättä mitään asian hyväksi. Onnellisuus vaatii aktiivista työskentelyä ja ennen muuta itsetutkiskelua. Sitä on vaikea myydä nykyihmiselle, koska se vaatii peiliin katsomista ja aiheuttaa riittämättömyyttä.''
Koska viimeksi satunnaisen päivän outfitiä? Tässä tämmönen tylsähkö peruasu. 
Onni on myös se, kun aviomies ottaa kärsivällisesti kuvia huurteisessa muka-talvi-säässä ja innostuu nousemaan omaehtoisesti jopa trampoliinille saadakseen parempaa kuvakulmaa. ♥
Ostan myös usein itse itselleni kukkia. 
Viime keskiviikko oli mieltä piristävä ja erittäin hauska ilta. Veera, Annu ja Henna oli meillä istumassa iltaa ja tehtiin Veeran maukkaalla keksiohjeella amerikkalaisia cookieita. Niistä tuli järisyttävän hyviä. Nostettiiin spontaanit maljat elämälle ja pikkulauantaille! Meidän koululla oli myös Halloween- juhlat, missä piipahdettiin nopeeta ja myöhemmin kutsuin luokkakamuja meille istumaan iltaa. Harvoin tulee oltua noin villi ja räväkkä, että keskellä viikkoa tulee sivistyneesti juhlittua, mutta kerta se oli ensimmäinenkin tänä vuonna. Ja onhan meillä siihen ihan erityislaatuinen lupakin, koska ollaan nuoria opiskelijabeibejä. Hahah. 

Oltiin myös tossa taannoin SAKIAn keikalla Bar15:ssa Seinäjoella. Ja kyllä miehet veti niiiin hyvin! Oon ylpeä näistä kavereista. Tästä pääsette kuuntelemaan SAKIAn tuotantoa.

Juho, one of my best friends ♥
Innostuin vääntämään yksi ilta rapeanmoisia lihapullukoota (pakko puhua välillä niin luonnollista pohojammaan murretta, vaikka kirjakieli kuullostaakin paremmalta blogitekstissä).
Enkelinsiivet löysivät paikkansa olohuoneen lipaston päältä. 
Miltä näyttää teidän mielestä?


En muistanutkaan, miten rentouttavalta ja terapeuttiselta tuntuikaan kirjoittaa tänne blogiin pelkkää ajatustenvirtaa, ihan täysin omana itsenä. En tiedä mitä te tykkäätte tällaisista postauksista, kiinnostaako teitä nostalginen kuulumisten kertominen arkisten kuvien kera? Vaikka mun kylki on edelleenkin kipeä turhan innokkaasta salivilleilystä, aion juoda vielä reilun kupin teetä ja kuunnella lempimusaa Spotifystä. Olen kiitollinen siitä, kuinka hyvin asiani oikeasti loppupeleissä ovat. Kiittää ja kuittaa, väsynyt, hiukan stressaantunut - mutta siitä paranemaan päin toipuva

- Ina