maanantai 7. maaliskuuta 2016

Fysio 2000 - kuntosalifiilikset


Heippa pitkästä aikaa täällä blogin puolella! Mun on pitänyt jo kauan aikaa sitten tulla kirjoittamaan teille tämän hetkisistä kuntosalifiiliksistä (sekä muistakin kuulumisista). Koulukiireet, blogimotivaation puute sekä 3 viikon kestävä hiljaisempi salikausi ovat osakseen vaikuttaneet blogipostauksen siirtämiseen aina myöhemmälle ajanjaksolle. Asioiden vitkuttelu ja eteenpäin lykkääminen eivät ainakaan helpota sitä ainaista aloittamisen vaikeutta, mutta nyt sain vihdoin ruoskittua itseni tähän tietokoneelle. Välillä on vaikea olla itselleen armollinen, kun tietää, että olisi jonkin asian voinut suorittaa tehokkaammin ja paremmin. Mutta pidemmittä puheitta, aloitetaanhan ihan alusta.

Aloitin puolitoista kuukautta sitten blogiyhteistyön Ilmajoen Fysio 2000- kuntosalin kanssa, josta tein laajemman esittelypostauksen tammikuussa. Kuntosali sijaitsee ihan Ilmajoen sydämessä, joten olen enimmäkseen tykännyt kulkea salilla pyörällä tai kävellen. Otin ystäväni kanssa tavoitteeksi käydä salilla vähintään 3x viikossa ja se toteutuikin käytännössä yli kuukauden verran. Sovimme etukäteen salitreffit aina yhdelle viikolle ja koin sen mielekkääksi tavaksi pitäytyä päiväkohtaisissa salisopimuksissa. Tiettyinä päivinä ei olisi tippaakaan kiinnostanut lähteä treenaamaan, hädin tuskin jaksoi makoisten päiväunien jälkeen edes kohdata ketään, mutta treenin jälkeen olo oli kerta toisensa jälkeen todella mahtava ja euforinen! 


Kuntosaliohjelma (Voima 1)

Alkuverryttely 15 min (juoksumatto, crosstrainer, kuntopyörä)

1. Jalkaprässi 4x15 (60-70kg)
2. Soutuliike alataljassa 3x10 (30 kg)
3. Yhden jalan kyykky Smith- laitteessa 4x10 tanko
4. Rinnalleveto + pystypunnerrus tangolla 3x12 (13,5-15kg)
5. Vipunostot sivulle 3x15 (3kg)
6. Jättipallolla polven veto saman puolen kyynärpäähän 3x15
7. Jättipallolla vinot selkälihakset 3x20
8. Jättipallolla linkkuveitsi selinmakuulla 3x20

(Voima 2)

1. Kyykky Smith:ssä 4x15
2. Penkillenousu  4x12/jalka (6kg käsipainot)
3. Ylätalja rinnalle 3x10 (30kg)
4. Takareidet laitteessa 2x 15,10,10 (20-25kg)
5.  Penkkipunnerrus käsipainoin 4x10 (8kg)
6. Taljassa hauis/ojentajat vuorotellen 3x15 (20kg)
7. TRX:llä (ylläolevassa kuvassa esiintyvä TRX-nauha) polven veto rinnan alle 3x10 toistoa
8. TRX:llä punnerrusasennosta takapuoli kohti kattoa 

Otan näistä molemmista osioista fiiliksen mukaan eri liikkeitä, tietenkin jalkapäivänä painottuvat alavartaloon kohdistuvat liikkeet ja käsipäivänä ylävartaloon kohdistuvat. Kolmantena salipäivänä olen tykännyt treenata sekä jalkoja että käsiä, unohtamatta tietenkin keskivartalon aluetta. Alkuverryttelyn tärkeyden olen ymmärtänyt vielä entistä paremmin, sillä liikkeet tulee tehtyä paljon puhtaammin, kun kroppa on lämmennyt kunnolla. Pidän kuntosaliohjelmastani, enkä ole vielä toistaiseksi siihen kyllästynyt. En ole saliohjelmien 100% orjallinen noudattaja, mutta suurimmaksi osaksi otan minulle henkilökohtaisesti räätälöidystä saliohjelmasta liikkeet mitä harjoitan treenin aikana. Saliohjelman olen mieltänyt hyödylliseksi ja järkeväksi. On mukava nähdä, kuinka paljon kehitystä tulee toivon mukaan tapahtumaan tämän kevään aikana.

Kyseisellä TRX:llä ''punnerrusasennosta peppu kohti kattoa''- liikkeessä olen kehittynyt ihan valtavasti. Jaksoin ekan kerran juuri ja juuri 2 kertaa, mutta nykyään menee ainakin 12. Kyllähän noissa kaikissa TRX-liikkeissä hengästyy, sillä se rasittaa kauttaaltaan koko kroppaa. Niin - ja olen oppinut tekemään nauhan avulla 2 kokonaista leukaa!! Se oli henkilökohtaisella tasolla mulle suuri saavutus, hahah. Olisi kiva vielä saada joskus edes se 1 puhdas leuka ilman mitään apunauhoja. Ja se pistetään vielä tapahtumaan.

Jos sinulla heräsi kiinnostus FYSIO 2000 palveluja kohtaan, asut joko Ilmajoella tai Seinäjoella (tai lähikunnissa) niin tässä ensialkuun hinnastoa esim. kuntosalikortista:

1kk - 99
2kk - 139
3kk - 169
5kk - 259
6kk - 289
9kk - 399

Vuosikortti 39/kk tai kertamaksulla 445

Huom! 
Kaikki kuntosalikortit sisältävät henkilökohtaisen ohjelman ja ohjauksen salilla. (+ Liikunta- ja kulttuurisetelit käyvät ja opiskelijakortilla saa -10% alennusta)


Huomaan, että fyysisesti kehitystä on kyllä tapahtunut jonkin verran. Jalkoihin ja käsiin on tullut lisää lihasmassaa ja sitä kautta vartalo joka puolelta tasaisesti vähän kiinteytynyt. En ole erityinen vaakafani, joten vaa'an lukema ei ole minulle ensisijainen arvo kuntoillessani. Nautin siitä kokonaisvaltaisesta tunteesta, kun kroppa ja mieli voivat yhteistyössä hyvin. Se kun on suoranaisessa vaikutuksessa koulun, työn ja ihmissuhteiden ylläpitämisen kanssa. Niin lukemattomat kerrat olen todennut, kun menee pahalla päälle salille, ei sieltä vaan voi tulla kuin iloisella mielellä ulos. Tämän kun muistaisi jokaikinen kerta, kun päiväunet alkavat kuulostamaan houkuttavammalta idealta kun 1 tunnin päivästä vievä salikerta.

Kaiken yltäkylläisen fitnessbuumin keskellä (kaikella kunnioituksella kyseisestä lajia ja sen edustajia kohtaan, itse en pystyisi moiseen itsekuriin) valehtelisin jos väittäisin, etteivätkö joka puolelta tursuavat ulkonäköpaineet koskettaisi myös minua heikoimpina päivinä. Olen oppinut, että itsensä hyväksyminen lähtee niin paljon syvemmältä tasolta, kuin mitä ulkoneva lihaspyrstö tai lihaksikkaan laiha uuma voivat tyydytykseltään tuottaa. Meistä jokainen on arvokas juuri sellaisenaan, eikä ulkoisille tekijöille saisi antaa valtaa määritellä ihmisen kallisarvoista sisintä, ulkokuorista statusta tai sosiaalista hyväksyttävyyttä muiden silmissä. 

Ja nyt, kun aion polkaista pyörällä iltasalille, aion tehdä sen itseäni kunnioittavalla mielellä, kuunnellen suosikkimusiikkia vaaleanpunaisista korvanappikuulokkeista. En siksi, ettenkö olisi hyvä juuri tällaisena Inana, vaan siksi, että mulla on vapaus ja mahdollisuus tehdä ja tuottaa itselleni kokonaisvaltaista parasta. ♥

- Ina 

P.S. Fysio 2000 fb- sivuihin pääset klikkaamalla tästä, käyhän tsekkaamassa sivuston arvontoja ja mielenkiintoisia tiedotteita suoraan reaaliajassa! :-)

2 kommenttia:

  1. Jotenkin ihanasti kirjoitettu postaus. Varsinkin tuo loppu. Jotenkin on ahdistavaa, miten tämä fitnessbuumi peittää kaikkien kauneusihanteiden alle juuri ehkä urheilemisen parhaan osuuden -liikkumisen ja urheilun ilon. Urheilussa parasta on se fiilis sen jälkeen. Tai no riippuu kyllä lajista. Itse urheilen pääasiassa joukkuelajien parissa, missä kyllä parasta on se joukkueessa pelaaminen. Siinä sivussa myös käyn kyllä puntilla, mutta pakko myöntää, ettei minulla miltei ikinä käy niin, että menisin puntille maassa ja tulisin iloisena pois sieltä. Sen verran pakkopullaa se touhu jotenkin, mutta kyllä se kehitys auttaa jaksamaan ja se fakta, että siitä on omaan urheilulajiin hyötyä.

    Mut hei, paljon tsemiä sulle ja voimaa urheiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos hei sulle todella mukavasta ja piristävästä palautteesta! :-) Nimenomaan, sitä mä just tarkotinkin, että miten surullista on urheilun ensisijaisten hyötyvaikutusten lakaiseminen ulkonäön alle. Ei ihme kun niin moni kärsii sairaalloisen paljon ulkonäköpaineista ja kaiken maailman syömishäiriöistä. :(

      Joukkuelajeilu on pop! Tunnen paljon ihmisiä, jotka syttyy ja on ihan liekeissä kun saa pelata jotain joukkuelajia. Siinä vallitsee kuitenkin ihan eri normit ja systeemit. :) Tärkeintä on ehdottomasti se, että löytää itselleen mukavimman tavan liikkua. Kiitos ja kaikkea hyvää myös sulle tähän kevääseen! :-)

      Poista