sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yökylässä Tampereella ja muuta kivaa

Hellurei! Oon ihan intoa ja iloa täynnä, sillä tää helmi-maaliskuun vaihde on ollut mulle ainakin Demi-kalenterimerkintöjen puolesta todella tapahtumarikasta aikaa.. Ja sitä se on ollut värikkäiden stabilovahvistuksien lisäksi käytännön tasollakin. Ja ihan hyvällä tavalla, sillä helmikuun lopussa vietin kokonaisen viikonlopun (unohtamatta ensimmäistä avantokokemustani) seurakunnan talvileirilla, viikko sitten Espoo ystävättäret puksuttelivat junalla tänne Ilmajoen syleilyyn ja tänä viikonloppuna sain huidella huolettomasti Tampereen ja Pirkkalan välillä. Tuolla Morotuksen kuningaskeskittymässä hyvinkin. 

Viime viikolla käväistiin myös Tampereella luokkaretkellä. Tutustuttiin Tampereen yliopiston Virtoihin, Linnoihin ja muihin Pinneihin (eli eri yliopiston rakennuksiin) sekä kirsikkana kakun päällä räväytettiin semmosetkin lasersotapeluut pukuhuonettomassa Megazonessa. 
Ai että oli k-i-v-a-a. Jokainen sai näytellen omaksua salakavalan agentin roolin hehkuvat laserliivit- ja pyssyt kainalossa. En oo kyllä hetkeen harrastanut mitään noin virkistävää ja kivaa aktiviteettia. Tämän jälkeen syöksyttiin Fabriciin syömään herkulliset broileriannokset. Junassa leijaili käsin kosketeltava luokkaretkitunnelma. Hauskaksi hupiksi näyttäytyi myös snapchatin naamanvaihto- sovellus konsanaan. Junamatkan jälkeen kävimme luokan kanssa katsomassa Seinäjoen kaupunginteatterissa Aleksis Kiven elämästä kertovan teatteriesityksen, mikä oli oikein virkistävä ja mielenkiintoinen teatterielämys. Lisää näitä!
Olimme viime tiistaina äidin kanssa ansaituilla naistenpäiväshoppailulla, joten muutaman Biothermin rasvapurnukan lisäksi mukaan tarttui extramukavat reikäfarkut sekä kuvissa esiintyvä kukkapaita. Molemmat on ostettu Seinäjoen Aukiasta, farkut DRDENIM JEANSMAKERS/paita VILA.
Asiasta kukkaruukkuun. Koen, että olen alkanut löytämään omat värini. Kyllä! Edelleen olen söpön pinkin ja lilan ystävä, mutta mielestäni mulle sopii hyvin luonnonläheiset ja murretut värit kuten ruskea, khakinvihreä, beige, luonnonvalkoinen jne. Olen kuitenkin vielä hyvin vajavainen oman tyylitaituruuteni ja sen tasapainon löytämisen suhteen, mutta eteenpäin ollaan menty. On ihan fakta, että ihon sävy, silmien väri ja muut ulkoiset tekijät vaikuttavat mitkä värit pukevat sinua. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, ettei esimerkiksi vaaleanpunainen ja muut punaisen sävyyn taittuvat värit korosta siksi parhaita puoliasi, koska kasvosi/ihotyyppisi on herkästi punoittava? Onko teillä tullut mitään elämää suurempia ahaa-elämyksiä oman pukeutumisen/tyylin/hiusvärin/meikkaustyylin suhteen? 
Ja nyt voin vihdoin paljastaa, kenen ihanan luona sain yökyläillä viikonloppuna. No Miisan! ☻♥ Ja ai että, miten ihanaa oli vihdoin päästä näkemään kasvotusten monien yhteisten somevuosien jälkeen. Ollaan tutustuttu Miisan kanssa varmaan 4-5 vuotta sitten blogien kautta ja niistä ajoista lähtien, ollaan seurailtu toistemme blogi/vlogielämää vähän etäämmältä kun tänä viikonloppuna. :'D 
Haha, Miisa oli hyvä emäntä ja kokattiin yhdessä makoisaa ruokaa samalla syvällisiä ja ei-niin-syvällisiä jutustellen. Analysointiin päivän kuumimpia juoruja, katseltiin pätkissä EMMA-gaalaa ja Samuli toi meikit jälkijunassa oikealle omistajalle eli minulle, holtittoman hajamieliselle Inalle. 
On olemassa monenmoisia Adduja. Tässä meidän. 
Jännä miten pystyin edes siristää kameraan päinkään, koska ilmassa oli mielestäni lähes lumisokeuden vaara. 
Tiivistettynä: ihan kelpo kuvaussää. 
Miisa sointuvan harmaissa sävyissä. Cool internet kid. 
Mä niin rakastan Tamperetta. Onneksi Tampere- kaupunkikuume on kasvanut jo sen verran korkeaksi. ettei jää kohta muuta vaihtoehtoa kun päästä sinne pahuksen OKL:n sisään - vaikka kyynärpäätaktiikalla. 
Päivitän instagramia vähän aktiivisemmin kuin blogia, joten mun kuvia ja tarinoita siellä tällä nimellä > Inanen. Snapchat touhuja vedän vanhan kunnon mingomaloni- nimikkeellä.
Miisalle ei ollut saapunut vielä virallista keittiönpöytää, joten söimme hänen puutarhatonttupöydästään niitä maukkaita kanatortilloja. Luulen pelastaneeni Miisan nahkan, nyt kun avasin teille vähän totuuden verhoa. 
Miisan taivaallinen sisustusseinämä tarjoaa upeita värikylläisyyksiä.
Meillä oli herätyskellot hälyttämässä klo 10, mutta Miisa pomppasi ylös jo 8 maissa ja jotenkin jännästi herättiin pirteinä jo noin aikaisin aamusta.. Mikä oli tietysti enemmän kuin kiva, sillä oli enemmän aikaa hömpötellä ja hengailla yhdessä. Kävimme Fazerin brunssilla ja sanomattakin selvää, että se oli valtavan herkullinen ruokailukokemus.
Toivon, että mä ja Samulikin näytetään yhtä onnellisilta 13 vuoden jälkeen. ♥
Rakas siskoni Melina ja hänen aviomiehensä Juho. Rakastan näitä ihmisiä ihan sanoinkuvaamattoman paljon. Suurimpia esikuvia minulle tässä maailmassa. Ollaan yhtä perhettä kaikki. Mun mielestä on niin liikuttavaa, miten Samulista ja Juhostakin on tullut toinen toistensa sielulliset karhuveljet. Ja me vaimot välillä motkotetaan, mutta ei läheskään aina. Stereostypiat sikseen, mutta onhan se hyvä, että meillä jokaisella on omat roolinsa tässä Etelä-Eurooppalaisen perhemallin tulisessa sekametelisopassa.
Toivottavasti asumme tässä kaupungissa ensi syksynä Samulin kanssa. Se on suurimpia haaveitani tällä hetkellä. Katsotaan, mihin meitä viedään. Jännittävää, mutta ihanaa.

- Ina

8 kommenttia:

  1. sä oot ina niin upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana höpsäntuura! :*D ❤

      Poista
  2. ❤️❤️❤️ Nyt mun puutarhatonttupöytäsalaisuus paljastui kaikille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah xD ♥♥♥ toiv. en ollut liian paljasteleva tai tahditon

      Poista
  3. Oot kyllä melkoinen kaunotar! Näen sun äitis harva se päivä kun kuskaan tyttöä hoitoon ja aina tuut mieleen. :) Ootte niin samanoloisia ja yhtä mieleenpainuvia.. :)

    Ps. Koskahan me saatais aikaiseksi kahvitella..?! :D Meinaa vaan olla niin kiirusta, mutta pääasia ku ei oo unohtunut, eikö me vielä saada soviteltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ïhana Annika! <3 Pahoittelut kun vastaan nyt. Pitänee laittaa sulle facebookissa vaikka mielummin viestiä. Oot kyllä niin herttainen ja tää viesti teki mut aidosti tosi iloiseksi!! Ja todellakin, kahvitteluhetki on saatava ;-D

      Poista
  4. Hyvän mielen postaus, kiitos!! Tahdon voimaa <3
    t. vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! <3 Ihana. Oon niin ilonen että teitä lukijoita täällä vielä on ja jaksatte piristää.

      Poista