keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mekkovaihtarit Tampereella


Hello! Mitä kuuluilee tyypit? ♥ Mun arki on sujunut ihan mukavasti, vähän tää marraskuun synkkyys yrittää varastaa elintärkeitä energiavarastojani. Viime viikonloppuna vietin aikaa itse itseni kanssa ja leivoin sämpylöitä lauantai-illan ratoksi. Jauhot loppu kesken tositoimien joten ongelmaksi tuli, miten pyöräytän nämä taikinapallot oikeaoppisesti leivinpaperille. Meikäläinen turvautui korppujauhoihin ja yritin sillä saada rakennetta kehiin - siinä myös ihan onnistuen. Tein myös elämäni parhaimman päätöksen osallistua Veeran kanssa BodyPumpiin perjantaina ja vielä eilen podin jäätävää lihassärkyä tästä kovasta kuntosuorituksesta. Sunnuntaina vietettiin ihanaa tyttöjen iltamaa Liisan & Veeran kanssa Tammelassa huonoa leffaa katsellessa. Elämän pienet ilot ovat sittenkin niitä suurimpia!

Halusin tulla myös kertomaan, että mun rakas ystäväni Veera  on mukana järjestämässä Mekkovaihtarit- tapahtumaa Dressemberin hyväksi. Aion ehdottomasti osallistua tapahtumaan, sillä tässä hyväntekeväisyystapahtumassa ollaan erittäin tärkeän asian puolesta.


''Mekkovaihtarit on nimensä mukaisesti mekkojen vaihtamiseen perustuva
hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kannustetaan osallistumaan Dressember-kampanjaan. Mekkojen vaihtamisen lisäksi tapahtumassa voi tutustua eettiseen kuluttamiseen ja eettisiin yrityksiin, ihmiskauppaan ja sen vastaiseen työhön sekä nauttia pop up-ravintolan herkuista. Mekkovaihtarit eivät varsinaisesti ole osa Dressember-kampanjaa, mutta sen tavoite on helpottaa “mekkokuukauden” viettämistä ilman uusien mekkojen shoppailukierrosta. Dressemberissä naiset ympäri maailmaa pukeutuvat joulukuun ajan mekkoihin tukeakseen ihmiskaupan vastaista työtä. Dressemberin tavoite on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja kampanjan aikana lahjoitussivuston kautta kerätään varoja International Justice Missionin ja A21Campaingin ihmiskaupan vastaiseen työhön (vuonna 2015 keräystulos oli yli 915 000 dollaria).

 Illassa on mekkojen vaihdon ja kahvittelun lisäksi tarjolla tietoa kuluttamisen etiikasta, ihmiskaupasta ja niiden välisistä kytköksistä. Vaihtareihin on tulossa myös tamperelaisia eettisiä yrittäjiä esittelemään tuotteitaan ja toimintaansa.

Mekkovaihtarit järjestetään maanantaina 28.11. klo 16-20 Valohuoneella Tampereen Kehräsaaressa. Valohuone on nuorten yrittäjien toimi- ja edustustila osoitteessa Kehräsaari B (sisäänkäynti Niagaran ovista, hissillä 2.kerrokseen). Pääsymaksu 10 € (opiskelijakortilla 8e) sisältää mekkojen vaihdon ja kahvilatarjoilun. Pääsymaksuilla katetaan tilan vuokrakulut ja ylijäävä raha lahjoitetaan ihmiskaupan vastaiseen työhön Dressember-keräyskampanjan kautta. Osallistumisellasi tuet siis ihmiskaupan uhrien auttamiseksi tehtävää työtä.''

- Ina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti