keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kuulumiset 3,5kk jälkeen

Minä täällä.. todella pitkän ajan jälkeen.☻ Tai enhän mä oo lakannut olemasta tai elämästä tänä aikana, vaikka totaalista hiljaiseloa blogin puolella onkin ollut. Sanotaanko näin, että hepsankeikka-Inanen on ottanut henkistä voimistelua & spurttia pääsykokeisiin lukemisen muodossa tämän kevään aikana. Hurlumpsis, oonkohan mä edes kertonut blogin puolella mitä alaa aion hakea kevään yhteishaussa? Puheviestintää. Teoriakokeesta selvittiin sen verran hyvin, että olin muutama viikko sitten hakuprosessin 2.vaiheessa eli soveltuvuuskokeissa haastattelussa sekä pitämässä 5 minuutin puhetta tuomarikaartille. Ja wau vinde se fiilis, kun sain tietää että mun itsenäisen opiskelun päättelemä, rankka teoriapainotteinen ponnistelu tuotti tulosta ja sain mahdollisuuden päästä näyttämään persoonaani soveltuvuuksissa. Pompin kirjaimellisesti tasajalkaa ja kiitin Taivaan Iskää Hänen hyvyydestään. Riemu repesi soitellessa läheiset läpi, enkä muista nauroinko vai itkinkö onnesta. 

Lopulliset koulutulokset tulevat vasta kesäkuun lopussa, joten vielä joudun hetken elämään täydellisessä jännitysnäytelmässä tämän tiedon osalta. Tottakai pettymys tulee olemaan suuri, jos en koulupaikkaa saa tänä vuonna. Samalla tiedän, että asioiden on tapana järjestyä. Luotan siihen, että elämä kantaa ja Jumalan hyvä tahto saa tapahtua. Aina se ei ole helppoa, mutta minulla on rauha tämän asian puolesta.
Vaikka suurimmaksi osaksi kulunut kevät on sisältynyt armotonta lukemista (sekä töitä) ylä- ja alamäkineen, olen mä silti ihmisiä nähnyt ja nauttinut arjen pienistä iloista, kuten ystävien seurasta. Vappuna sain kutsun päästä leipomaan Miisan kanssa ihka ekaa kertaa omatekoisia vappudonitseja ja niistä tuli tottakai ihan naurettavan hyviä. Katso leikkisä vappuvideo tämän linkin alta. Tehtiin myös Liisan & Roosan kanssa ikimuistoinen reissu Petroskoihin (lue: Ilmajoelle) ja monen monet insidevitsit jäi tästä viikonlopusta käteen. Vaikka oltiin välillä iltaseltaan hiukan ylivirittyneessä tilassa, oli hauska nukkua ylämökissä kun sauna lämmitti selustaa. Käytiin myös Seinäjoen Illan järjestämässä ''Isä meidän''- tapahtumassa, joka tuli todella tarpeen. 
Tämän kesän aikana oon oppinut enemmän elämään hetkessä. On sanomattakin selvää, ettei järkevää kiintopistettä huomiseen ja tulevaisuuteen pidä unohtaa, mutta jos oikein mietitään niin ainut mitä meillä on - on tämä hetki. Oon fiilistellyt sadepäiviä, kun silloin oon voinu mennä naapurissa sijaitsevaan kirjastoon lainaamaan uudella kirjastokortilla mielenkiintoisia kirjoja. Nukahtaa salaa vahingossa päikkäreille päiväpeiton päälle ja herätä ystävän puhelinsoittoon. Miksi muuten se toinen osapuoli aina tunnistaa sun äänestä että oot nukkunu, vaikka kuinka yrität esittää reipasta ja skarppia langan toisessa päässä? :-D Mulle käyny noin monasti, hahah.
Maaliskuussa kävimme aktiomatkalla Albaniassa ja toukokuussa sanottiin heipat (mutta ei hyvästejä♥) raamattukoulun porukalle. Tuntuu, että vasta jälkikäteen hoksaa miten upea edeltävä vuosi onkaan ollut. Oon saanut aamut hyvin liikkeelle rohkaisevassa ilmapiirissä samalla kuunnellen ajatuksia herättäviä opetuksia. Oon oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja sitä kautta tutkiskelemaan enemmän oman sydämeni tilaa. En oo täydellinen ihminen, hyvin kaukana siitä. Joinakin päivinä tuntuu, että kelpaanko mä tällaisena vajavaisena ihmisenä edes Jumalalle. On ollut mieletöntä saada kokea niin suurta Jumalan rakkautta ja armoa tämän vuoden aikana. Jokainen vuoden päivä ei ole ollut aurinkoinen, mutta jokainen päivä on sisältänyt toivoa. On turvallista askeltaa johdatuksessa, vaikka välillä tää maailma koettaa huutaa täysin vastakkaista sanomaa sun päälle. Päivä uusi on kokonaisvaltaisen elämän opin aukeama. Toisena päivänä tapahtumaketjut eivät saa ymmärrystä mielen sopukoissa, kun taas huomispäivänä tarina näyttäytyykin vähän kokonaisempana. 
Oon ihastellut kesäistä Tamperetta sydän sulana, syönyt Fazerin herkullista aamupalaa hyvässä seurassa pitkään ja hartaasti, ollut ystävän ylppäreissä ihanassa pohojalaismiljöössä, viettänyt tärkeitä hetkiä kummilasten kanssa ja valvonut auringonnousuun asti. ♥
Toivottavasti teitä on vielä siellä. Kirjoita ''hepsala'' tai kommentoi jotain mitä mielessäsi liikkuu, olisi todella kiva kuulla teidän kuulumisistanne!☻ Rehellisesti sanottuna mulla on ollut blogia melko ikävä. Oon nostattanut kirjoittamisen kynnystä ja samalla mielen alueella omat vaatimustasot ovat liitäneet kohtuuttoman korkealle. Ehkä parasta mitä tässä välissä oon sisäistänyt on se, että teen vain ja ainoastaan asioita jotka tuntuu musta oikeilta. Tarkoitan tällä sitä, että en halua kirjoittaa väkisin blogia ja yrittää pysyä ilman vilpitöntä sydäntä blogimaailman kovassa kelkassa mukana. Toivon, että pienet ajatukseni voisivat ilahduttaa tai koskettaa teitä - herättää ylipäätään jotain tunteita. Mä kasvan koko ajan ja samalla tää blogi mun mukana. Ja haluan pitää teidät matkassa mukana, toivottavasti ootte vielä osana tätä, mikä sai alkunsa yli 7 vuotta sitten 14-vuotiaan nuoren tytön sydämessä. 

- Ina

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ajatuksia sydämeltä

 Mitä mulle ihan oikeasti kuuluu? Kerrataanpas viime kuukauden saldo.
 Minusta tuli tuplatäti maailman suloisimmalle tyttövauvalle. Hänellä on äitinsä kaltaiset, bambimaiset mantelisilmät sekä pitkät pianistin sormet. Suuri etuoikeus ja ylpeys omata niinkin arvokas titteli, kuin tädin titteli. Tänäänkin sain pitää sylissä pientä tuhisevaa nyyttiä ja hassutella 2,5v kikkarapään kanssa. Oltiin äidin kanssa vaunulenkillä ja ainakin Pirkkalassa aurinko paistoi valtoimenaan. 
Viime kuussa varmistui, että lähden tämän kuun lopussa aktiomatkalle Albaniaan, Tiranaan. Oon ihan huisin innoissani tästä mahdollisuudesta. Ollaan kerätty varoja tätä lyhyttä lähetysmatkaa varten kuluneen lukuvuoden aikana mm. kahvituksia järjestämällä. Onko teillä kenelläkään kokemuksia Albaniasta? Jos on, äkkiä kertomaan meikämandoliinillekin niistä lisää ja nopiaa! ;-D
Syksyllä mulle siunaantui työpaikka Glitteristä ja näin toistaiseksi vielä ujon, orastavan kevään alla päätin pukeutua sunnuntaina 2014 Rhodoksen reissulta ostettuihin pinkkeihin pöksyihin. Mulla on ihan hirmu inspiroiva työporukka, sekä oon saanut oppia myyntityöstä valtavasti uutta käytännön näkövinkkeliä. Toki jokaisessa työssä on aluksi omat oppimisen pyörteensä, eikä se tapahdu päivässä vaan se on osa pitkälinjaisempaa prosessia. Onneksi sinnikkyys, avoimuus ja oma tahtotila opetella ja oppia lisää itseään paremmilta auttavat kehittymään. Lähes poikkeuksetta aina, pyöräilen hymyssä suin töihin. Välillä on päiviä, kun stressaa kaikki etukäteen ja on huonosti nukutut yöunet taustalla, mutta onni on oivaltaa positiivisen asenteen voima ja merkitys vaikeinakin arjen päivinä. 
Oon paljon miettinyt mun ajankäyttöä ja suhdetta sosiaaliseen mediaan. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyvät hiljentymään somepaastoon ja jättäytymään siitä valtavasta informaatiotulvasta edes hetkeksi ulkopuolelle. Viime viikolla poistin toistaiseksi Facebookin ja Snapchatin sovellukset, sillä halusin ottaa pesäeroa niin turhauttavalta tuntuvaan uutishölynpölyn selailuun, statusmerkintöihin ja snäpin päivittämiseen. Toki instagramista löytyy samankaltainen My Story- päivitysmuoto, mutta huomaan jo oloni (sekä puhelimen muistini) keventyneen roimasti viime päivien aikana. Haluan entistä enemmän täyttää mun arvokasta aikaani niillä asioilla, jotka oikeasti merkitsee. Oon aina ollut innokas uutistenlukija, mutta välillä tuntuu että kaiken maailman Iltalehdet sun muu asenteellinen ja harhaanjohtava klikkiotsikointi on niin kaukana siitä laadukkaasta journalismista, mitä mielellään lukisi. Eikö meidän joskus kannata rikkoa ne ärsyttävät tavat ja viilata kaikki kokonaan uusiksi? Jos ei, niin edes parannella ja kyseenalaistaa. 
Oon kipuillut läheisteni tunnetuskaa siihen pisteeseen asti, että heidän omansa on vaivihkaa siirtynyt minun omakseni. Näin vertauskuvallisesti, mutta tässä piilee jotain hyvin oivaltavaa, ihmiseloa nakertavan totuudellisesti kuvaavaa. Olen ylpeä itsestäni, että olen kehittynyt ja opetellut päästämään irti asioista, mihin en kykene vaikuttamaan. Kukaan ei voi silti koskaan viedä minulta pois sitä herkkyyttä, minkä koen myös suurena lahjana, vaikka se ei aina ihan siltä tunnu. Eilen helpotti ihan hirveesti saada itkeä oikein puhdistavaa itkua kun rukoiltiin pienellä porukalla. Hetken oli mieli tosi maassa, mutta onneksi Jumala tietää meidän haavat ja Hänellä on oma aikataulunsa meidän elämäämme varten. Haluan muistuttaa, että jokaisen meidän elämässä tapahtuu isoja ja pieniä särähdyksiä. On helppo langeta siihen toivottoman ansaan, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sulla itsellä. Lainaan tähän pastori Pekka Perhon viisaasti summattuja ajatuksia vielä loppuun: 

''Yksi iso syy yhteiskunnassa vallitsevaan sisäiseen ahdistukseen on, että vertaamme meidän huonoja hetkiä toisten kohokohtiin. Vertailu tappaa. Älä keskity liikaa siihen miten muilla menee. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.'' 


''Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. '' JES. 41:10

- Ina

tiistai 7. helmikuuta 2017

Elämä kantaa

Mun mielestä on huojentavaa, miten kaikesta huolimatta elämä kantaa, vaikka itsepintaisesti yrittää tutussa kantajan roolissa pysytellä. Kuten yhdessä IG-päivityksessäni totesin: ''Tajusin tänään, ettei kannata murehtia asioista joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Vapautti aikas paljon *leijonaemoji*''. ☺☻♥
Mä oon viime aikoina tietoisesti työstänyt luopumista niiden asioiden, ajatusten ja murheiden suhteen, joihin en itse kykene pienenä ihmisenä sivustaseuraajana vaikuttamaan. Niin kauan kun muistan, oon enemmän tai vähemmän omaksunut huolehtijan/kantajan roolin erilaisissa ihmissuhteissa. Ominaisuuden tunnistaminen ja sen ymmärtäminen myös rikkautena on auttanut hahmottamaan, missä kulkee ne terveet rajat. 
Vaikka mä kuinka haluaisin pelastaa koko maailman (vertauskuvallisesti, haha miks ei muutenkin), se ei oo mun tehtävä. Tottakai meidän kutsu on rakastaa lähimmäistä kuin itseä, mutta siinä vaiheessa kun oma hyvinvointi ja jaksaminen alkaa huomattavasti kärsimään, on avattava silmät totuudelle ja herätettävä energinen lapsi yrittämisen kierteestä takaisin lepäämään niiden perusasioiden äärelle. 
Äitini lohdutti mua ihanasti yksi päivä puhelimessa näillä sanoin: ''Mehän sairastutetaan tällä menolla itsemme, eikä siinä taas oo mitään järkeä''Ah, nimenomaan! Vaikka kuinka paljon toista rakastaa, joskus on annettava tietä ja luovuttava liiallisesta yrittämisestä. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi henkisenä tukena ja olkapäänä, mutta omaakin elämää olisi suotava elää. Kannattaa miettiä näitä asioita, jos on kokenut uupumusta tämänkaltaisten ihmissuhteiden saralla. Tai voi vaikka kysyä itseltään niinkin yksinkertaisen kysymyksen kuin: ''Parannanko omalla murehtimisella toisen oloa?''
Tätä tulevaa kevättä tulee siivittämään melko pitkälti pääsykokeisiin lukemiset, työt ja raamis. Sopivan tasapainon löytäminen levon, unen, liikunnan ja ruokavalion kautta on ihan ykkösasemassa. Joudun priorisoimaan asioita tärkeysjärjestyksen mukaan ja joskus se tietää epämiellyttäviä järkiratkaisuja kivojen tunnekokemuksien sijasta. Välillä tuntuu, että olisi tuhat ja sata mielen sopukoissa pyörivää ideanpoikasta odottamassa ensilentoaan. Mutta onneksi kaikelle on määräaikansa ja paikkansa, kun vain malttaisi olla kärsivällinen ja keskittyä tärkeisiin asioihin kunnolla. Se ei nimittäin ole aina helppoa, kun on suhteellisen meneväinen ja energinen persoona. Hetkessä eläjä, joka nauttii nykypäivänä enenevissä määrin kuitenkin myös omasta ajasta ja arjen ihanista rutiineista. 
Monella meistä on pääsykokeisiin starttaaminen nurkan takana tai kenties jo alkanut, joten on tärkeä päivittää omia sisäisiä energiavarastoja siihen kuntoon, että jaksaa suorittaa maksimaalisia ponnistuksia tiukan suoritusrygelmentin keskellä. Henkinen hyvinvointi on avainasemassa myös järkevien aikataulujen toteuttamisessa. Muistetaanhan nauttia elämästä, myös siitä omastakin, vaikka läheisessä elinpiirissämme tapahtuisikin asioita, joihin toivoisimme kipeästi murskaavaa muutosten aaltoa. Jokainen meistä tepastelee niitä meille suunnattuja polkuja johdatuksesta käsin. 

''Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikoille voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraaodottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat.'' Jes.40:29-31 
- Ina

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vaaleansinisiä unelmia + alennuskoodi

 Sunnuntaiterveiset täältä Tampesterin tehdaskaupungista! ♥ On ollut ilo viettää tammikuu ja alkanut vuosi terveenä ja energisenä. Jo mielessäni siintävä orastava kevät (ainakin kova hinku ja toive siitä) on antanut potkua uuden luomiselle ja askeleiden ottamiselle. Mitä te odotatte tulevalta keväältä? Mä fanitan ainakin näitä pastellisävyjä! 
 Hitaat aamut Samulin kanssa ovat olleet arkiviikon kohokohtia. Maukas puuro, iso Taika-kuppi mustaa teetä sekä pusu poskelle ennen velvollisuuksien alkamista on antanut ihmeellistä voimaa tälle verkkaisesta aamukolkkoudesta kärsivälle.
 Nurkan takana kujeileva kevät on vapauttanut uusia, sydäntä sykähdyttäviä unelmia. Olen päättänyt mihin korkeakouluun aion hakea kevään yhteishaussa. Olen pitkin viimeistä vuotta miettinyt sitä, että haluanko enää hakea OKL:n ja päätynyt vakaan harkinnan jälkeen, että en. En ainakaan toistaiseksi, se ei tunnu sydämessäni oikealta suunnalta. Tavallaan tuntuu haikealta luopua asiasta jonka eteen on tehnyt töitä, mutta elämä on yllätyksiä täynnä. Ja itseasiassa tämä tuleva hakukohde ei ole rivakasta tuulesta temmattu, vaan vuosikausia mielessäni muhinut suuntautumisvaihtoehto.
Näillä näkymin aion hakea Tampereen yliopistoon puheviestintää ensimmäisenä hakutoiveena. Olen tästä niin innoissani! Vähän jännittää, mutta suurimmaksi osaksi olo on luottavainen. Elämässä voi voittaa ainoastaan silloin, kun uskaltaa heittäytyä pelottavaltakin tuntuvan mukavuusalueen ulkopuolelle. Pääsykokeisiin lukeminen on startannut hyvällä meiningillä ja mulla on muutama ystävä (puheviestinnän opiskelija) lähipiirissä, jotka on antanut hyviä vinkkejä pääsykokeisiin. Puheviestinnän lisäksi aion hakea ainakin sosionomiksi, mutta onneksi on aikaa vielä miettiä hakujärjestystä. 
Sain blogiyhteistyön* kautta House of Brandonilta maan mainion kevätuutuuden, tämän Vero Modan vaaleansinisen takin! Sääilmiöiden vaihtelu on ollut viime aikoina hyvin tyypillistä ainakin täällä Tampereella, joten pari päivää sitten tarkeni täysin hyvin keväisemmälläkin takilla ulkosalla. 
P.S. Sunnuntaista 22.1- maanantaihin 30.1 jo alennetuista tuotteista saa 20% alennusta koodilla JNSLS. 
Olkoot vaaleansininen unelma oodi ilolle! ☻

Miten paljon oon nauttinutkaan läheisistä ihmisistä mun ympärillä viime aikoina. Ei tule varmasti tarpeeksi usein kiitettyä heitä siitä, että ovat vain läsnä ja olemassa arjen tylsissäkin hetkissä. Hekin, jotka eivät ole konkreettisesti lähellä. Kiitos, että olette. 

- Ina

tiistai 10. tammikuuta 2017

Lukkoja ja mahdollisuuksia

Hei rakkaat lukijat. Oli kertakaikkisen ihanaa, mutta vaikeaa istuutua tähän tietokonepöydälle ja alkaa rustaamaan pitkän tauon jälkeen blogipostausta. 2017. Bloggaaminen ei ole hetkeen ollut minulle rutiininomaista, se on totta. En tahtoisi itseäni siitä soimata, sillä pidettyäni 2014-2015 vuoden pituisen blogitauon lupasin itselleni ottaa huomattavasti rennommin täällä blogimaailmassa. 
Vuosia on kulunut, minä olen muuttunut - ja sen myötä blogini. Vuoden takainen uskopostaukseni oli ehdottomasti henkilökohtaisin, voimaannuttavin ja pelottavin postaus jonka olen koskaan kirjoittanut. Olin siinä niin auki. Sen jälkeen sain olla todellisesti vapaa myös sosiaalisen median puolella, ilman piilottelua - tällä elämänhistorialla ilman häpeää. 
Säännöllisen postaustahdin harventuessa kynnys itsensä julkisesti likoon laittamisesta kasvaa samassa suhteessa. Inspiraation hetkenä tunnistan, että nyt olisi potentiaali kasvattaa sitä luovuuden kukkaa, mutta joskus jokin arkipäiväinenkin asia pidättelee. On niin väsy, ettei illalla jaksa antaa 100% itsestään johonkin tekstiin, eikä tahdo tehdä sitä myöskään puolivillaisesti. Ehkä tuttu tunne monelle meistä? 
Vaikka kuinka rakastan kirjoittamista, vaatii se tietynlaisen mielentilan. On eri asia päästää ajatuksenvirta valloilleen yksityisissä muistiinpanoissa kuin tuhansille ihmisille. Olen 2010 vuodesta asti kirjoittanut blogia ja mieleenpainuvimpia muistoja ovat juurikin ne hetket, kun olen saanut olla vuorovaikutuksellisessa yhteydessä teidän lukijoiden kanssa. Blogin myötä olen saanut teiltä valtavan määrän vertaistukea, nahkaa paksummaksi kasvattavia kommentteja niin hyvässä kuin vähän pahassakin (mutta enimmäkseen hyvässä♥) sekä etuoikeuden astua sisään myös teidän tarinoihin. Lukuisia yksityisiä yhteydenottoja, tuttuja lukijoita joista osan olen päässyt tapaamaan kasvokkain mitä erikoisimmissa yhteyksissä. Maailma on lopulta aika pieni. 
Mulla on vahva tunne siitä, että tää vuosi tulee olemaan rohkeuden ja muutoksen vuosi omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Älkää ymmärtäkö mua väärin, en ole näillä näkymin lähdössä itsetutkiskelumatkalle puoleksi vuodeksi Balille juomaan granaattiomenamehua. En välttämättä lue 3kk pääsykokeisiin taikka suunnittele juoksevani puolimaratonia 
(siinä oliskin muuten hyvä porkkana, aivan tosis).
Uskon vuoden 2017 kehittävän minua hengellisessä mielessä kohti niitä kasvun portaita, joista käsin minulla on lupa katsella Jumalan luomistyötä, ihmeellistä armoa ja rakkauta KAIKKIA hänen luotujaan kohtaan. ♥ Haluan astua rohkeasti siihen kutsuun, mihin Jumala on minut kipujen ja voittojen kautta asettanut. Niin nöyränä kuin vajavainen ihminen omassa syntisyydessään siihen kykenee. Älkää ymmärtäkö minua väärin, oon vaan niin innoissani tästä mahdollisuuksien maailmasta. Kuin pieni lapsi, enkä aio tätä sisältäni kumpuavaa iloa pienentää, vaikka mikä olisi!

''Minä opetan sinua'', sanoo Herra, ''minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.'' Psalmi 32:8
Haluttuja konkreettisia muutoksia edeltänee aina henkinen kypsyys. Hiljainen kasvuprosessi, joka on voinut ottaa hetkiä kärsiäkseen niissä sielujen syvimmissä saloissa. Piilossa muilta. Ehkä jaettuna muutamalle lähimmälle jos heillekään, kaiken ei kuulu olla lähtökohtaisesti julkista. Jokaisella meistä on asioita elämässä, jotka haluaa pitää henkilökohtaisina, niin sanotusti ''pyhinä''. Uskon, että omalla kohdallani viime vuodet ovat olleet suurinta henkistä kasvua ja olen tarvinnut siihen omaa yksityistä aikaa. Mikä on ihan luonnollista ja ymmärrettävää, jotenkin sen ääneen lausuminen ja ylös kirjaaminen tuntuu vain erityisen vapauttavalta.
''Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin, en millään murtunut ois
Sinä Herra minut murskasit, vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin, Mestarin kädessä ois'''  ♥
Jippu- Saviruukku
@Miisa Rotola-Pukkila

Haluan rohkaista teitä uskomaan siihen, että rikkinäinen ja ruhjottu saviruukku on ihan yhtä arvokas kun vähemmillä vammoilla selvinnyt vieruskaveri. Uskon, että meidän haavoissa piilee valtameren kokoinen voima, kun uskalletaan valjastaa se oikeaan käyttöön. Tätä edeltää tottakai se, että kipeitä asioita on uskaltanut käsitellä läpi - joskus siihen voi mennä vuosia, toisinaan se voi olla elämänpituinen tie. ''Eihän mustelmitta selviä sankaritkaan'' lauletaan Herzin ihanssa biisissä ''Voittajana maalissa''. Kyllä, me ihmiset olemme haavoittuvaisia, mutta meidän ei tarvitse elää pää painuksissa ajatellen, että kun on siinä ja siinä asiassa mokannu ja epäonnistunu, ei oo syytä enää nousta. Ei anneta häpeän riistää meiltä meidän oikeaa identiteettiä, joka kuiskaa korvaan että sä oot rakastettu.

Tän hymyn takana on paljon kiitollisuutta. Uskon siihen, että positiivinen asenne ja ajatukset lisäävät positiivisuuden voittokulkua sekä itsessä ja ympärillä olevissa muissa ihmisissä. Kun taas kielteinen epäonnistumisen asenne myrkyttää samalla voimalla. Mutta. En mäkään oo aina yhtä hymyä, etenkään läheisille joihin helposti purkaa ne pahimmat kiukut ja ärtymykset. Tulinen ja temperamenttinen luonne mahdollistaa kohdallani sen, että en ole pitkävihainen ja pääsen suhteellisen hyvin yli arjen kiukkupakotteista. Itseasiassa kun tarkemmin peilaa itseään, näkee vaan miten heikko, vaikee ja vajavainen tyyppi sitä välillä todellisuudessa on.. Etenkin tämmöisenä päivänä kun aviomies on saanut kaiken hormoni/väsymys- paskan niskaan ja siinä sit hetki sanailtiin. Onneksi on armo, ilman sitä olisi aika vähäiset mahdollisuudet selviytyä. 
Paljon on opittavaa vielä tämän elämän aikana. Luonteenlujuutta, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Löytää tasapaino herkkyyden voimavarasta. Mua inspiroi ihan mielettömästi uusien haasteiden vastaanottaminen. Ja haasteiksi miellän minimalistisen pienetkin heittäytymiset, joihin kätkeytyy näkymättömän maailman viisaus ja voima.

''Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.'' Room. 8:38-39

- Ina