perjantai 4. elokuuta 2017

Mitä olen tuntenut tänä kesänä

Upeat kuvat ottanut ja muokannut: Johannes Laaksonen

Tää kesä on ollut yhtäaikaisesti paikasta toiseen juoksemista ja pysähtymistä. Asioiden puntarointia järjen ja tunnemaailman välimaastossa, kysymyksiä ilman vastauksia. Kauniita hetkiä, joissa kiinteä katse kohtaa silmät. Pelotonta keinumista ja huipuista nauttimista. Järvessä kastautumista aamuauringon noustessa, kylmästä piittaamatta. Rakkautta ja surumielisyyttä yhdessä sekunnissa. Lapsenomaisesta asenteesta itsessään ilakointia, vaikka 22 vuotta iski mittariin juhannuksen jälkimainingeissa. Loputtomia mielikuvitusmatkoja täydelliseen, hyväksyen epätäydellisyyden olemassaolon. Heikkouden ymmärtämistä. Minä olen pieni, kertakaikkisen pieni tässä maailmankaikkeudessa.

Tää kesä on opettanut mulle paljon. Mielestäni on huojentavaa havaita, että kaikesta omasta yrittämisestä huolimatta en kykene täyttämään täydellisen, saatika hyvän ihmisen mittaria. Sillä uskon, ettei sellaista ole olemassa. Sen vielä syvemmin ymmärtäessä, armollisuus itseä kohtaan on kasvanut enenevissä määrin. Emme ole syntyneet tänne toinen toistemme tuomareiksi, vaan antamaan rakkautta. Sitä rakkautta minussa itsessäni ei ole liiaksi, ainakaan niinä päivinä kun oma itsekkyyteni syystä tai toisesta on koholla. Pyrkimys hyvään on realiteetti, josta aion pitää kiinni. Se on tahtomista ja joskus myös itselleen kuolemista. 

''1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. 2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. 3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, 4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.'' ♥ Room 5.1-5

- Ina